Myös yksi syöttökerta kerrallaan yritetään yöllä vähentää mutta sitä teen oman jaksamisen mukaan. Jos olen itse väsynyt ja haluan nopeasti uudestaan nukkumaan, annan pojan syödä, koska yleensä hän nukahtaa siihen samantien uudestaan jolloin pääsen itsekin kymmenessä minuutissa takaisin nukkumaan. Mutta niinä kertoina kun vähäkään on virtaa yritän pojan nukuttaa omaan sänkyynsä nostamatta häntä sieltä pois ja ennenkaikkea syöttämättä. Ja tähän väliin että meillä herätään ja syödään nykyään 4-5 kertaa yössä, eli nukutaan ihan maksimissaan kaksi tuntia kerrallaan kun parhaimmillaan elokuu ja syyskuun alku meni 2-3 syötöllä ja loppuvaiheissa alkoi olla jo sitä pelkkää kahta syöttöä mutta nyt jo pari-kolme viikkoa menty tällä parin tunnin syklillä. Sitten kun päästään taas tuohon pariin syöttöön aloitetaan varsinainen unikoulu ja jätetään yösyötöt kokonaan pois, mutta se aikanaan, kunhan nyt ensin saadaan edes muutamalla kerralla vähennettyä. Sain myös numeron eräälle naiselle joka tulee kotiin auttamaan uniongelmissa ja unikouluissa, hän voi siis asiakkaan halutessa tulla jopa yöksi auttamaan ja neuvomaan. Häneen olen yhteydessä sitten jos ei neuvolan antamat neuvot ala tepsiä koska haluan kyllä nämä nukkumisjutut kuntoon mahdollisimman pian.
Tältä mäkin taidan öisin näyttää... :D |
Paino 8720g (8240g)
Pituus 68,2cm (66,7cm)
Pipo 45cm (44,2cm)
Neuvolaterveiset: Hieno poika! Kasvaa hyvin. Vatsamakuulla kämmennoja. Tarttuu leluun hienosti. Jokeltaa.
Seuraava neuvola onkin vasta 8kk iässä ja silloin on myös lääkärikäynti. Nyt tämä äiti suuntaa hammaspesun kautta nukkumaan jos saisi edes hetken nukkua. Huomenna on iso päivä ainakin äitille kun poika tulee puoli vuotta ja huomiselle on suunniteltu kaikkea mukavaa tekemistä! <3
Tsemppiä öihin, toivottavasti saatte syönnit vähenemään. On varmasti rankkaa, kun usein pitää jaksaa nousta, ja unet jää katkonaiseksi. Meillä taitaa olla aika samanikäiset vauvelit. Käypä kurkkimassa,jos kaipailet lueskeltavaa! =))
VastaaPoistahttp://oliivinelamaa.blogspot.fi/
Kiitos! Ensimmäiset kuukaudet kyllä jaksoi hyvin mutta nyt kun puoli vuotta jo tätä jatkunut kun alusta asti ollu yöt huonoja niin kyllä se jo tuntuu. :/
PoistaKiva, täytyy käydä lueskelemassa! :)