Kickstart my heart

Kickstart my heart

tiistai 26. helmikuuta 2013

Rv 34+4

Teenpä tähän toisen postauksen heti perään kun muuten se jää. Sunnuntaina oli pojun ristiäiset ja pikkuinen serkkuni sai nimeksi Samu Eero Johannes. <3 Kiltisti poika oli tilaisuuden ajan, välillä vähän kitisi kun ahdisti pukeutua pitsimekkoon. ;) Kuvia en omalla kamerallani kerennyt ottaa kun piti kahdella muulla kameralla kuvailla mutta ehkä isältäni koneelta muutaman otan kunhan kotona kerkeän joskus käydä. Vähän ennen juhlia pelotti jos meidän nimistä joku viedään kun muutamat oli meidän etunimi vaihtoehtoa veikannut toiseksi nimeksi, mutta onneksi kaikki nimet olivat eriä ja saadaan edelleen turvautua meidän nykyiseen nimi vaihtoehtoon jos siis poika sattuu tulla.. :) 

Eilen kävin taas neuvolassa ja pitkästä aikaa sokeria oli vaan yksi plussa! Muuten kaikki oli taas normaalisti, masu oli taas kaksi senttiä kasvanut parissa viikossa ja viivan yläpuolella mentiin tälläkin kertaa. Ensi kerralla onkin sitten viimeinen neuvolalääkäri kerta ja samalla lääkäri tekee synnytystapa-arvion ja jos kokee tarpeelliseksi niin laittaa lähetteen vielä eteenpäin sairaalaan röntgeniin ja magneettikuviin lantiosta mutta sen näkee sitten.

Olen aloittanut myös vauvan vaatteiden pesu-urakan, tällä hetkellä kolmas koneellinen tuolla menossa, yhden pesin jo viime viikolla ja tänään siis toinen menossa, ehkä pakkauksen valkoiset vaatteet pesen vielä tänään niin sitten olisi kaikki pestävät pesty. Loppuviikolla ajattelin ainakin osan silitttää, riippuu miten energiaa riittää. :) Huomenna alkaa virallisesti myös äitiysloma. <3

Viime viikolla loppuviikolla koottiin yksi ilta vauvan pinnasänky, sekin tuolla makkarissa sängyn vieressä jo odottelee pienokaista. :) Sänkyyn tulee vielä myös verho mutta se on vähän vaiheessa vielä, kangas ja nauha on kylläkin jo ostettu.
Lopuksi vielä eiliseltä rv34+3 vähän masu kuvia, itsekin eilen vasta huomasin että onhan se jo vähän alkanut laskeutumaan. :)



Kihlajaiset

Viime viikon tai siis pitääkö jo kirjoittaa että toissa viikon lauantaina oli meidän kihlajaiset. Stressi oli melkoinen pari kolme viikkoa ennen juhlia lähinnä kaikista asioista mutta onneksi ne on nyt ohi! Aamu meni rauhallisissa merkeissä, herättiin puoli yhdeksän aikoihin ja aloin meikata. Kymmenen jälkeen äitini tuli auttamaan hiusten laitossa ja sain nekin hyvissä ajoin valmiiksi ja sitten enään olikin pukeminen ja valokuvaan lähteminen mutta silti tuli kiire.. Valokuvassa meni alle puoli tuntia ja koevedokset saatiin hakea heti maanantaina ja ihan hyvin oli kuvat onnistunut. Valokuvan jälkeen tultiin kotiin ja kerettiin vähän syödä ja ensimmäiset vieraat jo sitten tulikin, hyvissä ajoin yli puoli tuntia ennen juhlien alkua ettei vaan myöhästy kuten osasin arvellakkin... ;) Vieraita tuli ja meni siinä sitten pitkin päivää ja mukavaa mutta raskasta oli. Illalla tuli sitten vielä kavereita, omalta osaltani loppuilta meni vähän pilalle mutta minkäs teet.

Lahjaksi saatiin paljon kaikkia ihania astioita Pentikistä, oikeestaan kaikki mitä oltiin toivottukin, kahta purkkia lukuunottamatta, saatiin myös Pentikiin kolme lahjakorttia joista kaksi onkin jo käytetty sekä paljon rahaa! Tässä vähän lopuksi kuvia juhlista ja lahjoista:


                                    Väsynyt 3,5 viikkoinen juhlien pienin vieras<3









Toki saatiin myös kasa muita lahjoja kun vaan kuvassa olevat! :) Lahjakorteilla Pentikistä ostettiin kaksi puuttuvaa Kokki-sarjan purkkia sekä ihana lamppu.



Tulipas paljon kuvia yhteen postaukseen, mutta kerrankin näin päin! :) Valokuvauksen kuvia laitan myöhemmin kunhan saadaan noista koevedoksista valittua ne lopulliset.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Rv 32+4

Hui, täällä elellään jo raskausviikkoa 32+4! Äkkiä se aika vaan loppujenlopuksi menee.. Ensimmäiset 10 viikkoa tuntui menevän toosi hitaasti ja silloin ajattelin että "vielä" 30 viikkoa jäljellä ja nyt ajattelen että "enään" 7 viikkoa ja muutama päivä.. Noh, ei siinä, innolla ja kauhulla vuorotellen täällä odotellaan vauvelia. :) Eilen oli taas neuvola päivä ja kaikki oli hyvin edennyt. Verenpaine oli vähän noussut ja oli tällä kertaa 126/62 mutta sekin suht normaali. Sokeria oli taas kaksi plussaa kuten viime kerrallakin, mutta en sitä saa näköjään laskemaan vaikka mitä tekisin, joten antaa olla. Painossa ollaan plussalla lähtöpainosta +6kg ja ensimmäisestä neuvola painosta +7,1kg, eli ehkä mä sittenkin kerkeen vielä saavuttaa sen 10 kiloa lisää! :) Sf-mitta meni ensimmäistä kertaa sen keskiviivan eli normiviivan yläpuolelle ja oli 30cm, kun tähän asti ollaan menty tasaisesti vähän viivan alapuolella, mutta tuo "pompsahdus" kuulemma johtui siitä että sillä hetkellä oli paljon lapsivettä, joka sekin mitattiin ensimmäistä kertaa ja oli normaalin rajoissa mutta lähellä runsasta ja jos mennään runsaan puolelle, aletaan ultralla säännöllisesti sitä seuraamaan mutta eiköhän se normaalissa pysy. Kuvissa eilinen 32+3 masu.

Eilen neuvolan jälkeen menin suoraan CM-Hiustaloon ystävälleni Miialle työnäyttöön malliksi, eli Miia leikkeli pitkästä aikaa vähän tota mun hapsutukkaa. Heinäkuussa siitä oltiin viimeksi latvat leikattu eli tais olla jo aikakin ottaa edes vähän pois ja vaikkei paljoa otettukkaan kun en antanut lauantain kampauksen vuoksi niin näyttää kyllä heti paljon terveemmiltä nuo latvat ja paksummilta kun ne on tasaiset. :) Sen jälkeen kävin tiimarissa ja mukaan tarttui ihana Pikku Myy kirjanen osoitekirjaksi ja neljä oranssia tablettia keittiönpöydälle, saa vähän piristystä nyt kun tulee kevät! Ja kuva myös uusista verhoista, joista aiemmin puhuin, eilen illalla kävi äitini ne tuonne ikkunaan asentamassa kun oli saanut ne valmiiksi.


Viime viikolla kävin hakemassa facebookin muksukirppikseltä ostamani Emmaljungan hoitolaukun, kun en malttanut ostaa vaunujen oston yhteydessä uutta, joka toki olisi ollut vaunujen kanssa samanvärinen ja uusi mutta olisi maksanut 89 euroa, joten ajattelin että ostan käytetyn hoitolaukun mustana tai sitten tavallisesta kaupasta jonkun tavallisen mustan hoitolaukun. Satuin sitten taannoin muksukirppikseltä löytää ilmoituksen jossa myytiin Emmaljungan hoitolaukku, tommonen tummansininen/musta ja vieläpä sopivaan hintaan merkki huomioon ottaen ja tarpeeksi hyvinhän se asiansa ajaa meidän vaunuissa vaikka erivärinen onkin.
Lauantaina sitten vihdoinkin oltiin meidän vanhan luokan kesken viettämässä "jälkijouluja" kun pikkujoulut ennen joulua jäivät väliin kun ei kaikille sopivaa päivää löytynyt ja oli kyllä ihana viettää ilta tyttöjen kanssa! Ensin mentiin kuudeksi Amarilloon ja sieltä jatkettiin puoli yhdeksän hohtokeilaamaan ja sen jälkeen siirryttiinkin koko porukka baariin. Täytyy myöntää että useimmat kyllä katsoi "hieman" pitkään kun minä tällasena pallomahana olen baarissa mutta siinähän katsoivat. Näköjään kaikkien mielestä en saisi viettää aikaa ystävieni seurassa jotka suurimman osan olin nähnyt viimeksi toukokuussa kun koulu loppui vaan siksi että ollaan baarissa. Sain kyllä kuulla kaikenlaisia kommentteja mutta parhaiten mieleen jäi ivalliseen sävyyn esitetty kysymys noin kolmekymppiseltä mieheltä; "mitähän sun vauvas tykkää olla täällä?" Ensinnäkin kuten näet, edessäni on lasi jäävettä, eli en juo alkoholia, toiseksi, ympärilläni on 7 muuta tyttöä, eli iso porukka ystäviäni joita en ole nähnyt yli puoleen vuoteen joten olisiko mun pitänyt lähteä puoli kymmenen keilauksen jälkeen kotiin vaan siksi että olen raskaana kun muut ystäväni menevät yhdessä viettämään iltaa baariin, jossa kuitenkin kaikki olimme ja istuimme samassa porukassa ja kolmanneksi, vauva on edelleen tietääkseni tuolla pimeässä masussa turvassa ja kuulee vaan musiikin ja puheen joten eiköhän se siellä ihan hyvin viihdy??? Haloo... Mutta kaikilla saa tottakai olla mielipiteensä. :) Puoli yksi sitten kaikki lähdettiin jo pois ja kävin matkalla viemässä yhden tytöistä kotiin kun asui samalla reitillä mistä olisin muutenkin ajanut. Toivottavasti kesällä taas saataisiin sovittua yhteinen ajankohta ja nähtäisiin.
Tänään meillä on viimeinen perhevalmennus jonka jälkeen mennään Juuson vanhemmille ja leikkaan hänen äitinsä ja pikkusiskonsa hiukset ja sieltä mennäänkin suoraan elokuviin katsomaan Vuonna 85. :) Huomenna aloitan leipomisurakan lauantain kihlajaisiin ja myöhemmin illalla menen kotiin leikkaamaan isäni hiukset ja hakemaan loput tavarat lauantaita varten. Torstaina leipomisurakka jatkuu ja samalla aloitan siivousprojektia jota jatkuukin koko perjantai ja perjantai illalla tuodaan muutama lisäpöytä ja tuoleja, pitopalvelun astiat ja kahvinkeitin ja järjestellään kaikki jo valmiiksi lauantaita varten. Lauantai alkaa sitten meikkauksella ja puoli 10 aikaan äitini tulee avuksi kampauksen tekoon ja puoli 1 on varattu valokuvaus ja kahdelta alkaakin juhlat, eli suhteellisen kiireinen loppuviikko tulossa...