Miksi aina käy näin....

....että aika kultaa muistot niin äkkiä?? Tuossa viime yönä nukkumattia odotellessa aloin miettiä raskausaikaani. Aikamatkaa, joka oli yksi elämäni raskaimmista. Miksi jo nyt tuntuu että eihän se niin paha ollutkaan ja voisin käydä läpi saman joskus uudestaan? MIKSI??

Ensimmäiset puoli vuotta raskaudestani noin kuudennelle tai seitsemännelle kuulle oli yhtä helvettiä ja silloin ajattelin että miten ihminen voi olla näin hullu että menee tekemään jotain tällaista ja vielä omasta tahdostaan... En enää ajattele edes sitä oksentelun määrää niin pahana mutta silloin olin ihan loppu. Oksentelin koko puoli vuotta pahimmillaan alle puolen tunnin välein, eli pahimmillaan jopa parikymmentä kertaa päivässä ja pihalle tuli AIVAN KAIKKI, jopa vesi. Päivääkään en tuohon aikaan sairaslomaa kuitenkaan ottanut pahoinvoinnin takia vaan töissäkin meni välillä puoli päivää pelkästään pönttöä halaillessa mutta onneksi minulla oli kiva työporukka joka tiesi aika alusta asti raskaudestani ja sain ihan luvan kanssa oleskella sielä vessassa. :D Pahoinvointia oli siis pääsääntöisesti ympäri vuorokauden, ja kyllä, nousin myös öisin oksentamaan, mutta onneksi sitä ei ollut joka yö vaan muutama yö viikossa. Pahimpina oksuaikoina muutaman kerran tuli oksennettua pelkästään enää verta kun sisuskalut oli niin hajalla oksentelusta ja eipä siellä mahassakaan mitään ollut mitä olisi oksentanut.

Väsymys oli myös toinen joka vei puolen vuoden ajan kaikki energiat, en tainnut paljon muuta tehdä kun nukkua ja oksentaa.. Menin iltaisin yhdeksän aikaan jo nukkumaan, kävin töissä, ja menin heti töiden jälkeen taas suoraan nukkumaan "päikkärit", heräsin ja olin tunnin tai pari hereillä ja sitten taas jo yöunille. Vaikka olinkin aina hetken valveilla en kuitenkaan jaksanut tehdä mitään, melkeinpä makasin vain sohvalla. Onneksi Juuso hoiti raskausaikana melkein kaikki kotityöt, koska minusta ei olisi siihen ollut, ei vain ollut voimia.

Kolmantena sitten se henkisesti pahin, eli tunneskaalat jotka kävin läpi laidasta laitaan. Olen viitisen vuotta sitten käynyt läpi masennuksen ja taas nousivat sen aikaiset ajatukset pintaan. Kun tulin raskaaksi pelkäsin tulevaa, en tiennyt olinko sittenkään valmis äidiksi mutta olin kuitenkin pohjimmiltaan iloinen ja onnellinen. Jossain vaiheessa olisiko kolmannella tai neljännellä kuulla kun olin jo niin väsynyt ja loppu oksenteluun myös ajatukset muuttuivat. En ollut enää onnellinen raskaudestani, vihasin itseäni ja myös meidän parisuhde oli koetuksella ja olin myös sen suhteen toivoton. Sisälläni ei liikkunut enään mitään paitsi vauva, eikä mikään tuntunut miltään, olin ihan tyhjä. Tuijotin päivät pitkät tyhjin silmin seiniä tai kattoa enkä tuntenut mitään, tunteet joista ennen iloitsin tai surin ei tuntunut enään miltään. En tiedä miten Juuso jaksoi sen ajan yli mutta olen ylpeä ettei hän lähtenyt viereltäni. Vasta kun pahoinvointi helpotti alkoi myös tunteet palata ja viimeiset pari kuukautta meni jo onnellisemmissa merkeissä ja aloin taas vauvaakin innoissaan ja myös peloissaan odottelemaan.

Raskauden kahdeksas kuukausi taisi olla koko raskauden parasta aikaa, mieli oli suhteellisen hyvä, pahoinvointia oli enään vaan silloin tällöin ja olin ylpeä itsestäni että olin pahimman ajan yli selvinnyt vaikka vasta se paha olikin edessä, eli synnytys. Viimeisillä viikoilla aloin taas olla vähän väsynyt, en saanut nukuttua öisin hyvin, oli kaikenlaisia kipuja ja olisin jo halunnut synnyttää mutta vauvaa ei näkynyt eikä kuulunut ja kaikkea varjosti epävarmuus siitä saisinko synnyttää vai joutuisinko sektioon oman kokoni ja vauvan koon vuoksi.

Pari viimeistä viikkoa oli henkisesti ja fyysisesti raskaita mutta lopulta se päivä koitti että sain palkinnon koko siitä yhdeksän kuukauden piinasta, sain itselleni maailman ihanimman pienen miehen alun! <3 Ensimmäiset viikot kuluivat sumun peitossa, aina välillä kävi mielessä että koska joku hakee tämän pienen pois, päivä päivältä rakkaus kasvoi suuremmaksi ja nyt kohta kahden ja puolen kuukauden päästä rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta, päivääkään Viljamin kanssa en vaihtaisi pois vaikka raskasta itkuisuuden takia onkin ollut, mutta pienikin äitille väläytetty hymy korvaa kaiken! <3

Rv 15+1

Rv 19+4

Rv 23+4

Rv 27+0

Rv 30+6

Rv 30+6

Rv 32+3

Rv 34+3

Rv 36+3

Rv 36+3

Rv 39+4

Rv 39+4

Viimeiset kuvat masusta on siis kaksi päivää ennen synnytystä ja hui kauhee kun olinkin iso! :D
Että kaikkea sitä ihminen tekeekin tällasen rääpäleen takia!

2kk neuvola

Meillä nukutaan tällä hetkellä pitkästä aikaa vaunuissa! En edes muista koska Viljami on niihin viimeksi nukahtanut ja nyt sammui samantien, en kerennyt edes ulos lähteä, joten työnsinkin sitten suoraan parvekkeelle, tehdään lenkki sitten vasta illalla.

Tiistaina tuli täyteen kaksi kuukautta pojan syntymästä. Aamulla olin ensin itse jälkitarkastuksessa, viimeistä kertaa pääsin T:n huoneeseen neuvolassa, tuntui ihan kun ois vieläkin ollut raskaana kun ensin sai käydä pissinäytteet ottamassa ja sitten paino, verenpaine, hemoglobiini yms kaikki mitä aina raskaana ollessakin tehtiin neuvolassa, mutta tärkein jäi nyt ottamatta; sydänäänet! Pitää vissiin hommata heti uusi vauva että pääsee taas T:n hoivaan. :) Tästä voi siis päätellä että tykkäsin äitiysneuvolan tädistä ihan tositosi paljon! :D En tiedä olisinko ollut näin valmis äidiksi ja vastaanottamaan vauvaa tämän ikäisenä ilman T:n kanssa käytyjä keskusteluja, rohkaisuja yms, siinä on kyllä nainen oikeassa ammatissa! Nohhh, neuvolapuolen käynnin jälkeen kävin vielä lääkärillä joka tarkasti että paikat on kunnossa ja sitten juteltiin ehkäisyjutut kuntoon.

Puolen päivän aikaan oli sitten Viljamin neuvola, sielä oli joku kesäsijainen ja noh, ei ihan niin kiva täti mutta toivottavasti ensi kerralla on jo meidän oma neuvolatäti. Painoa oli 5940g (5100g), pituutta 58,3cm (56,1cm) ja päänympärys oli 40,5cm (38,3cm), suluissa viime kerran mitat. Neuvolaterveiset: Suloinen poika, kasvanut hyvin rintamaidolla. Iho, silmät, suu ja napa siistit. Varhaisheijasteet normaalit. Aukile +, katsekontakti +, kuulo +/+. Sai Rota 1.
Suun kautta saatiin ensimmäinen rokote, siitä johtuen seuraava yö nukuttiin todella huonosti, poika taisi 7 kertaa herätä noin kymmenen tunnin aikana, mutta muita oireita ei rokotteesta tullut. Jokainen äiti tietysti tietää mikä on omalle lapselle paras keino missäkin asiassa mutta itseäni jäi vähän ihmetyttämään kun täti kysyi että kuinka nukutan pojan, sanoin sitten että vierellä olen niin kauan kun nukahtaa jonka jälkeen nostan omaan sänkyyn, koska itsestään meillä ei oikeastaan koskaan nukahdeta. Jos kukaan ei makaa vierellä vauva vaan kitisee taikka huutaa suoraa huutoa, se on aika kaukana nukahtamisesta. Tähän täti sitten sanoi että ei kannattaisi tulevaisuutta ajatellen nukuttaa vierellä, että hetken voi omassa sängyssä silitellä mutta sitten jättää vauvan yksin. .....Vauva on kaksi kuukautta... Tuo kommentti jäi "hieman" kaivelemaan koska mitä olen äiti-vauva treffeillä äitien kanssa jutellut, kukaan heistä ei jätä vauvaa yksin vaan kaikki nukuttaa vierellä ja suurimmalla osalla vauva ei edes nuku omassa sängyssä vaan äidin vierellä. Mutta jokainen tietysti tavallaan, itse aion tästä neuvosta huolimatta edelleen nukuttaa vierellä koska vauva on niin pieni ja tarvitsee läheisyyttä, sitten kun alkaa itsekseen viihtymään voidaan alkaa harjoitella tuota omaan sänkyyn nukahtamista. Eikä siinä, varmasti laittaisin jo nyt suoraan omaan sänkyyn jos vain olisi sellainen vauva joka itsekseen sinne nukahtaa, mutta kun sairaalassa ei saanut sellasta vauvaa tilattua. ;)

Hiljaiseloa

Täällä suunnalla on kirjoittaminen "hieman" jäänyt kun tuo pikkumies vie kaiken huomion ja ajan mutta koitetaan taas ryhdistäytyä ja muistella joskus jotain kirjoitellakkin! Paljon on meidän perheessä tapahtunut ja kerettiin tehdä jo ensimmäinen reissukin pikkumiehen kanssa. Ensimmäinen neuvola+lääkäri oli toukokuun puolivälissä, painoa oli 5100g ja pituutta 56,1cm ja päänympärys muistaakseni 38cm, hienosti oli kasvanut ja tällä hetkellä painoa taitaa olla jo kuutisen kiloa, tiistaina kaksikuukautisneuvola niin katotaan paljonko puntari näyttää. ;)

Meidän pikku batman :)

Saman viikon lauantaina oli sitten ristiäiset, eli 18.5. ja päivä oli tosi lämmin. Muru sai nimekseen Viljami Eelis Benjamin. <3 Ristiäiset meni hyvin ja poikakin oli kasteen ajan suhteellisen kiltisti, alussa vähän kitisi mutta lopussa jo nukkui kummitädin sylissä. :)

Viiden polven kuva :)

Viime viikon perjantaina lähdettiin äitini, mummani, minä ja Viljami Tampereelle. Matkalla käytiin taas Reiman tehtaanmyymälässä ja ainahan sieltä jotain mukaan tarttuu. Tampereella mentiin ensimmäiseksi hotelliin ja me jäätiinkiin Vilkun kanssa sinne sitten kun äiti ja mumma lähti hakemaan ruokaa. Ilta meni pitkästä aikaa ilman huutoa ja poika nukahti kiltisti. Me lähdettiin äitin kanssa roosteriin katsomaan Jussia ja tulihan siinä muutama otettua melkein vuoden tauon jälkeen. Voin kertoa että kyllä maistui hyvältä kun viime juhannuksena olin viimeksi juonut! :) Roosterissa oli paljon tuttuja kuten olin odottanutkin ja oli kiva nähdä Jussia pitkästä aikaa ja sai vähän lauleskella mukana kun tuli kivoja lauluja. Kahden jälkeen jo tultiin sitten hotellille, Viljami oli hetken aikaa ollut hereillä ja syötin sitten pullosta maitoa mitä olin ottanut pakkasesta mukaan, ja syötinkin rinnasta vasta aamulla kun olin varma että oli alkomahoolit haihtunu pois. :D Täytyi kyllä muutamaan otteeseen tyhjentää maitobaarit vessan lavuaariin puristamalla, sen verran kovat oli että olis sänky ollut aikamoinen tulva-allas kun nuo olis sinne valunu. :D

Lauantai sitten kierreltiin kaupoissa ja Viljami perus miehenä ei tuosta shoppailusta oikeen välittänyt, eikä myöskään vaunuissa makoilusta joten jokainen vuorotellen sitä kanniskeltiin kaupasta toiseen, ei tosiaan ole enään mikään kevyt paketti pitkiä aikoja sylissä kantaa... Illalla vietiin mumma kotiin ja sitten tultiin vanhempieni luo josta lähdettiinkin melkein heti Viljamin kanssa kotiin nukkumaan, mukava reissu oli vaikkakin raskas ja kaupan päälle sain vielä flunssan ja nyt loppuviikolla kun alkoi hellittää on se nyt tarttunut poikiin, Juusolla ollut perjantaista asti ja Vilkkukin nenä tukossa ollut jo useamman päivän, pahalta tuntuu katsoa kun pienen hengitys rohisee ja nenä välillä niin tukossa eikä raukka osaa tehdä sille mitään kun ei vielä ymmärrä hengittää suun kautta. Eilen aamulla oli pikkuinen todella tukkoisen oloinen ja sain kyllä semmoisen herätyksen että sen jälkeen ei paljon enään nukuttanut.... Syötin joskus yhdeksän aikaan aamulla ja vilkku kyllä hengitteli mutta siitä kuuli että nenä on tukossa, yhtäkkiä alkoi tosi kovaa yskiä, henki ei kulkenut ja sitten alkoi yökkäillä ja haukkoa henkeä kun ei pystynyt nenän kautta hengittää.. Nostin äkkiä pystyyn ja hetken se siinä kakoi ja saikin nenää vähän auki, en ole varmaan koskaan pelästynyt niin kovaa ja menin ihan paniikkiin. Siltä istumalta nousi isikin sängystä, puki vaatteet ja lähti apteekista ostamaan nenä-friidaa. Melkein tunti Juusolla kesti ennenkuin sitten tuli kotiin, koko sen ajan pelkäsin että mitä jos tuo sama toistuu uudelleen mutta onneksi sen verran henki kulki nenän kautta sen ajan. Nenä-friidalla sai sitten kunnolla imettyä pikkuisen nenän tyhjäksi, illalla vasta tarvitsi imeä uudestaan, suosittelen kyllä kyseistä tuotetta jos noille pikkuisille nuhaa tulee! Itse en olisi tiennyt koko kapistuksesta mitään, en olisi varmasti osannut edes ajatella sellaista olevan olemassa mutta onneksi juuri menneellä viikolla äiti-vauva treffeillä eräs äiti suositteli sitä. :)

Tosiaan, viime keskiviikkona oli ensimmäiset äiti-vauva treffit. Pitkään mietin menisinkö vai en ja edellisenä päivänä sitten päätin että no mennään nyt ainakin ekalle kerralle katsomaan millaista siellä on ja hyvä että mentiin. 7 äitiä ja vauvaa meidän alueelta oli kutsuttu ja kaksi meidän lisäksi oli vaivautunut tulla paikalle. Toisaalta mielestäni oli mukavaa että meitä oli vaan kolme äitiä, pienessä ryhmässä saa paljon syvempiä keskusteluja yms aikaan. :) Kaikilla sattui olla vielä poika vauvat, toinen poika, Veeti oli viikon Viljamia vanhempi, suht samoilla mitoilla syntynyt ja toinen poika, vielä nimetön, oli vasta kuukauden ikäinen, yli kaksiviikkoa yli-aikaisena syntynyt ja voikun se oli niin rääpäle, ihmeteltiinkin toisen äidin kanssa että onko meidän nyt jo niin isot pojat muka joskus olleet noin pieniä. :D Kaksi tuntia vierähti tosi äkkiä kun juteltiin synnytyksistä, ja arjesta, nukkumisesta, syömisestä, huutokohtauksista yms, mukavaa kun saa jutella samassa tilanteessa olevien kanssa ja kuulla ettei olla ainoita joilla tapahtuu milloin mitäkin. Nyt tulevana keskiviikkona on seuraavat treffit ja aiheena on vauvahieronta, pääsee pojat lattialle hierottaviksi! ;)

Tiistaina ensin kymmeneltä itselläni on jälkitarkastus ja sitten menen hakemaan Viljamia hoidosta ja kahdeksitoista mennään takaisin neuvolaan kun Viljamilla on kaksikuukautisneuvola ja poitsu saa ensimmäisen rokotuksen suun kautta. Cuplatoneista olisin vielä halunnut vähän avautua, mutta taidan jättää toiseen kertaan kun kello on jo yli puoli yksi, kerkeiäsi edes vähän nukkua ennenkö vauva taas herää..

Kaverukset Samu ja Viljami <3