Kickstart my heart

Kickstart my heart

torstai 31. toukokuuta 2012

Koulun valmistujaiset!

Eilen värjäiltiin mun tyvi uudestaan kun jäi koulussa niin haaleeksi, niin eiköhän sitten kun tuun puoli yhen jälkeen yöllä suihkusta ja katon peiliin, niin ei, mulla ei ole enään vaaleita osioita, vaan oon saanut tilalle vaaleenpunasia! Siinä sitten väänsin kyllä väsyneenä pienet turhautuneet itkupotkuraivarit ja menin nukkumaan, ajattelin että teen niille aamulla jotakin, koska en todellakaan kehtaisi sen näkösenä astua tän talon ovesta ulos. Aamulla sitten heräsin kuuden jälkeen ja laitoin sitruunaa jos saisin sillä purettua sitä punasta niistä valkosista mutta eihän se muuttunut miksikään. Seuraavaksi aloin vähiten hoitavalla shampoolla mitä tän katon alta löytyy niin hinkkaamaan niitä vaaleenpunasia ja sain niitä ihan tositosi vähän haalistumaan, lopulta kello oli jo niin paljon että mun oli pakko luovuttaa ja antaa sen vaaleenpunasen olla. Kiirehän siinä sitten tuli, tarkotus oli lähteä kouluun kahdeksalta niin olin siinä vaiheessa vielä ilman vaatteita ja hiuksiakaan en kerennyt laittaa loppuun. Ei auttanut kun vaatteet päälle, leipä mukaan autoon että saan matkalla syödä ja 140km/h moottoritiellä kymmenessä minuutissa kouluun, tais olla muuten ennätys jos tästä nyt jotain positiivista pitää hakea! :D Kerkesin sitten lopulta kuitenkin puoli yheksään mennessä ja siinä sitten luokan kanssa jotain vielä juteltiin ja halailtiin ja kaikkea. Sitten lähettiin saliin ja alkoi meidän valmistujaisjuhla, meidän luokka oli siinä jossain puolessa välissä. Oli kiva nähdä paljo ihmisiä mun "entisestä" elämästä tai siis semmosia jotka oli mun kavereita joskus 15-vuotiaana yms ja joita en ollu nähny moneen vuoteen mutta eipä ne paljo miksikään ollu muuttunu. :D Mutta pääasia nyt oon sitten valmis parturi-kampaaja! Outoa kun ei saa mennä syksyllä enään takas kouluun..

Juhlan jälkeen näin sitten äitin ja isin siinä ja Juusoki oli ollu kattomassa, se toi mulle ruusun! Mikä oli ihme :D Sitten otettiin luokan kanssa vähän kuvia ja kaikki siitä sitten pikkuhiljaa lähti. Puoli yksi mentiin Pancho Villaan syömään koko luokka, tai kaksi ei tullu muttasiis me muut, oli tosi kivaa, naurettiin paljon ja ruoka oli hyvää! Siitä sitten jatkettiin Lobbyyn, mutta se ei ollu vielä auki niin mentiin sitten amarillon terassille muutamaksi tunniksi. Tytöt sitten vielä jäi tai osa oli jo lähtenyt, mutta lähin kans 3 aikaan kotiin kun siivoukset on niin pahasti kesken, vaikka toki ois ollu toooosi kiva vielä jäädä tyttöjen kans! :( HS-PIMPULAT VUOSIMALLIA 2012! Tulee tosi ikävä tyttöjä, niiden seuraa ja meidän mahtavia juttuja! Noo puhuttiin jo että pitää pian pitää luokkakokous vaikka just vasta valmistuttiin mutta silti :D Nyt täytyy kyllä jatkaa siivoilua ja leipomista, ylihuomenna juhlat!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Haalari

Enään 4 päivää valmistujaisiin! Mun mekko on edelleen aika vaiheessa niinkun kaikki muukin. Eilen pesin sisältä kaikki ikkunat paitsi keittiössä, ulkoa en vielä viittinyt pestä kun ne likaantuu kuitenkin ennen lauantaita. Leivoin myös ensimmäisen kakun ja leikkasin äitin hiukset. Tänään meillä oli koulua, ensin annettiin kaikki paperit yms sitten oli viimenen omatukkapäivä.. Tietysti mun tuurilla mun väri oli loppu ja jouduin keksiä sitten omat reseptit ja perseelleenhän se meni. Tyvi on ihanan kuultavan oranssi, latva on ihan hyvä koska siihen laitettiin sitten vaan fantasy coloria. Aliina lupas mulle fantasy colorin että saan ite sen tyven laittaa ennen torstain koulun valmistujaisia koska tällä tyvellä en kyllä kehtaa mennä mihinkään.

Koulun jälkeen kävin pitkästä aikaa kirpparilla , tosin mulla oli vaan 20 minuuttia aikaa kiertää niin en kerennyt tarkasti mitään katella. Mutta löysin aivan ihanan vauvan toppahaalarin! :) Yleensä noi toppahaalarit maksaa 8-15e kirpparilla ja ne on värjäytyneitä tai muuten huonossa kunnossa mutta tuo oli käyttämätön ja maksoi vaan 3,50e! Ja kassalla vielä sanottiin että sen pöydän jutut on -50% niin maksoin siitä lopulta sitten vaan 1,75e!!




lauantai 26. toukokuuta 2012

Ennen juhlia

Tänään olin viimesen päivän työharjottelussa, tosi äkkiä menny nää 7 vai 8 viikkoa! Eilen kävin taas hakemassa meille ruokaa ja jälkkäriksi hyvät mansikkaleivokset. Meen heinäkuuksi tonne työpaikkaan töihin, siksi aikaa kun omistaja on lomalla, kivaa kun saan olla yksin sielä koko kuukauden!

Eilen käytiin hakemassa kotisovitukseen kolme mattoa mutta mikään niistä ei ollu oikeen hyvä, tosin yks jätettiin mikä jo maksettiinkin. Tänään sitten käytiin ostamassa yksi mitä katottiin jo eilen ja onhan se hieno nyt tossa olkkarissa vaikka aika kallis olikin.. :D Alkuviikolla meille tuli myös uusi iiiiiso sohva, sekin on hieno!

Mun mekkokin alkaa olla puolessa välissä, oon koittanut sitä nyt kaksi kertaa. Yläosa on melkein valmis, mutta alaosalle ei oo tehty vielä mitään. Muuten meillä on juhlien suhteen vielä aika kesken kaikki, sisällä on kaikki siivoukset yms, piha on laittamatta, keittiön tuolit ja yksi nojatuoli päällystämättä, kaikki leipomukset tekemättä, mutta onhan tässä vielä tietysti viikko aikaa ;D Ensi viikolla mulla on tiistaina koulua kun meillä on omatukkapäivä, sitten keskiviikkona on muutaman tunnin kun palautetaan kaikki tavarat ja sitten on juhlan harjoitukset, sitten torstai aamulla on vaan juhla ja sitten onkin koulu ohi! Justiinhan mä vasta alotin ja nyt oonkin ollu jo kolme vuotta ja musta on tullut parturi-kampaaja! :D


maanantai 21. toukokuuta 2012

Tampere

Perjantaina Juuso vei mut syömään ja elokuviin, käytiin kattomassa Dark Shadows vai mikä sen nimi olikaan, mut oli ihan hyvä semmonen vähä outo leffa :D Lauantaina olin yksin töissä koko päivän, mulla oli vaan yksi asiakas ja sit tein puutelistaa lopun ajan ja Juuso tuli sitten ja leikkasin sen hiukset että se kehtaa tulla mun juhliin. Tänään lähettiin aamulla tampereelle äitin kanssa, oltiin ensin lielahdessa kiertelemässä kauppoja kolmeen asti ja loppuajaksi mentiin keskustaan. Löysin pari taulua mun huoneeseen, mitä oikeestaan lähdin ostamaankin, sitten ostin kaksi orkideaa ja seppälästä löysin ihan täydelliset farkkushortsit, ne oli kerrankin tarpeeksi kireät ettei ne tipu mun päältä ja toinen tärkeä asia, niin ne oli tarpeeksi lyhyet! Ne oli kyllä kalliit, mutta vähän se vaan kirpasi ku ne oli niin ihanat että tiedän etten löydä mistään semmosia jotka sopis mulle yhtä hyvin.

Eilen sain vihdoinkin myös kutsut mun valmistujaisiin valmiiksi, mutta vielä on paljon tehtävää, tai oikeestaan kaikki muu on tekemättä ja kaksi viikkoa aikaa mutta eiköhän tässä kerkee... Mun mekkokin on vielä kankaana rullassa :D

Enään 18 päivää kun mennään helsinkiin kattoon mötley crüeta ja muita! En jaksa odottaa, vaikka onhan aika mennyt nopeeta kun äsken oli vielä monta kuukautta siihen. Tänään käytiin hakemassa liput myös juuret kyrössä tapahtumaan, hämeenkyröön. Jäädään suoraan helsingistä tampereelle ja sitten lauantaina on toi. Ajeltiin yli tunti hämeenkyrössä että saatiin noi liput, kun ekassa paikassa niistä ei tiedetty mitään, toinen paikka oli kiinni ja kolmannesta ei tiedetty missä se on, mutta vaivannäkö palkittiin ja liput on nyt ostettu! :D

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kyläilyä

Taas on viikko menny niin nopeeta, ei oo tapahtunu mitään kivaa että ois voinu kirjottaa. Eilen kävin Miiaa kattomassa sen töissä, siinä taas meni yli puoli tuntia ettei edes huomannu kun on aina niin paljo juteltavaa kun ei nähdä joka päivä niinkun aina ennen on nähty. Sen jälkeen tulin takasin kaupunkiin ja nähtiin mumman kanssa ja käytiin hakemassa leivokset ja sen jälkeen hesestä haettiin läskeilyruokaa ja mentiin Heidin uuteen kämppään kyläilemään. Sielä menikin sitten melkeen kolme tuntia kun juoruiltiin, naurettiin kaikille vanhoille jutuille, yms.. Meillä on aina yhtä kivaa kolmistaan, mummaki muuttuu iha meidän ikäseks kun pääsee meidän seuraan :D Sen jälkeen tulin kotiin, Juuso oli vähän jo järjestelly paikkoja ja sitten mumma ja paappa tuli vielä siinä illalla kylään. Oli kivaa kun meillä oli vieraita täälä pitkästä aikaa. :)

Juuso lähti aamulla Kalajoelle hakemaan jotain moottoria sen iskän kanssa ja mäki tästä lähden kohta äitille ja niille kunhan oon hakenu noi pyykit tuolta alhaalta, neki on lojunu sielä koneessa jo yli puoli tuntia valmiina kun en oo jaksanu hakea niitä. Äitin kans lähetään sit Kortesjärvelle mumman, mummon ja äitin veljen luo, eli taas on yö ku pääsee kotiin kun kolmessa paikassa pitää käydä.. Huomenna on äitienpäivä, en oo ostanu äitille ees mitään lahjaa, eli varmaan se tänäkin vuonna jää ostamatta. :D

lauantai 5. toukokuuta 2012

Miten ihmeessä saan täydessä unessa nukkuvan miehen hereille???!

Miten ihmeessä saan täydessä unessa nukkuvan miehen hereille???! Oon nyt yli tunnin yrittäny herättää sitä, huudellu sille sen korvan vieressä, laittanu kellon soimaan 7 kertaa sen jälkeen kun se soi ensimmäisen kerran puoli kymmenen jälkeen, tökkiny sitä kädellä ja kaikkea muuta mahdollista mutta ei se reagoi mitenkään-.- Kellon soittoon se aina sen verran herää että se laittaa sen kiinni mutta viiden sekunnin päästä se kuorsaa uudestaan... Alkaa mennä pikkuhiljaa hermot, tai itseasiassa on mennyt jo puoli tuntia sitten, varsinkin kun ite oon jo valmis lähtemään tai oon jo itteni laittanut valmiiksi ku meidän piti 11 jälkeen mennä kissanäyttelyyn ja aamulla kun äiti soitti niin se sanoi että lähette viimestään puoli 12, mutta mitenkäs lähetään kun toinen vaan nukkuu-.-

Muttasiisjoo ihanaa mennä pitkästä aikaa kissanäyttelyyn, en oo pariin vuoteen käynyt. Tuolla pitäisi olla noin 300 kissaa ja kaikki on rotuja, oli sielä vissiin muutama tavallinenkin kissa mutta periaatteessa pelkkä rotunäyttely. :) Omien kissojen kanssa ei olla koskaan näyttelyissä oltu vaikka onhan tavallisillekkin kissoille näyttelyitä, ehkä sitten jos olisi rotuja niin voisin harkita mutta en kyllä tiedä kävisinkö silloinkaan.

                                               Siinä meidän Pekku :)
                                               ...Ja meidän Peppi :)

perjantai 4. toukokuuta 2012

Vappu ja kaikkea muuta..

En oo kerennyt kirjottelemaan taas moneen päivään.. Vappu oli ihan kiva, ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Maanantaina oltiin illalla vaan ajelemassa ja näytin Juusolle yhen ihanan paikan Sundomissa mihin Sami vei mut joskus monta vuotta sitten, enkä oo käynyt sielä sen jälkeen. Kun tultiin kotiin niin katottiin vaan sinkkuelämää ja otettiin muutamat suunmyötäset. :) Tiistaina sitten katottiin ensin klo12 kun museoautot ajoi sen jälkeen mentiin vapputorille. Näin torilla Markon ja tytöt, Sonjan ja kaikkia muita. Sonjan kanssa sovittiin että nähdään torstaina niin eilen sitten menin töiden jälkeen Sonjan luo. Kävin hakemassa meille banaanileivokset, se oli vähä niinkun Sonjan synttärilahja, vaikka juhlittiinkin vähän jälkeenpäin. :)

                                                                Tämmöset namnam!:P

Oli taas paljon kaikkea juteltavaa Sonjan kans, niinkun yleensä aina kun ei nykyään nähdä niin usein, niin kerkee kaikki juorut kerääntyä niin pahasti :D Samalla otin Sonjan koneelta meidän muotinäytöksen kuvat itelleni, niitä oli ihanan paljo!

Tänään kävin kirjastossa pitkästä aikaa, en ollut käyny sielä varmaan puoleen vuoteen! Lainasin yhden cd:n ja kaksi kirjaa, toinen oli Vince Neilin uusi elämänkerran tapanen ja toinen oli joku rokkikirja, en edes muista mistä se kertoi, mutta siitä elämästä kuitenkin.. En oo lukenut kokonaista kirjaa varmaan pariin kolmeen vuoteen että jos mä nyt pitkästä aikaa jaksaisin ja kerkeisin lukea. :) En oo ala-asteen jälkeen lukenut varmaan yhtään "kunnon" kirjaa, siis jotain romaania tms, vaan ainoita oikeestaan mitä tykkään lukea on just muusikoiden (niiden tiettyjen vaan) elämänkerrat ja tietyistä bändeistä kertovat kirjat ja sitten semmoset mitkä kertoo kiertuelämästä yleensä, niin bändin kun fanienkin näkökulmasta, koska ne on omalla tavallaan niin lähellä mun omaa elämää ja mun sydäntä..  Oon pienestä asti kiertänyt muutaman bändin keikkoja paljon ja loppujen mitä kuuntelen niin vähän vähemmän mutta vuosi tais olla 2005 tai 2006 kun tää rumba alkoi ihan toden teolla ja loppua ei oo näkynyt, toisaalta en ees toivo loppua, koska tää on mun elämä ja se mitä rakastan mun elämässä ehkä eniten ja saan olla onnellinen että saan kiertää ja elää mun elämää sillä tavalla.
Ehkä joskus kerron enemmän mun "tästä" puolesta ja mitä kaikkea vuosien varrella ja reissatessa ympäri suomea on sattunut ja tapahtunut, mutta nyt täytyy lähteä kauppaan!