Kickstart my heart

Kickstart my heart

torstai 31. tammikuuta 2013

rv 30+6

Viikko meni taas ihan hujauksessa ja huomenna on taas perjantai! Maanantaina käytiin neuvolassa ja kaikki oli ihan hyvin. Vauva oli raivotarjonnassa nyt kun ensimmäistä kertaa koitettiin, eli pää alaspäin oli jo kääntynyt. Vauva siinä vähän protestoi neuvolantädille kun se sitä paineli ja tökki joten vauva pommitti takasin. :D Aiemmin puhuttiin neuvolassa sunnuntaisesta vierailusta pojun luona ja vähän tunteista ja ajatuksista mitä se herätti ja siinä masua painellessa totesi neuvolantäti että täältä ei ainakaan mitään neljä-kiloista tule, että melko pieneltä ainakin tunnustelemalla tuntuu, kun taas poju oli 4300grammaa täyttä isäntää! :)

Keskiviikkona käytiin äitin kanssa vähän kangaskauppoja kiertelemässä ja löysin keittiöön uuden verhokankaan, kiva saada juhliin uudet verhot. Tänään tein loput kutsut kihlajaisiin, täytyy huomenna käydä ne tiputtelemassa lähellä asuvien postilaatikkoihin. Viime postauksessa lupailin kuvia joten tässä niitä nyt tulee sekalainen seurakunta!


Kuvissa on rv30+6, apua huomenna on jo 31+0, enään yhdeksän viikkoa laskettuun aikaan!




On se talvi välillä ihan kivaakin aikaa vaikka kylmä onkin, varsinkin jos ulkona on ihana ilma! :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Vauvat on ihania!

Pikku poju on vihdoin syntynyt! Ei kylläkään meille vaan äitini pikkuveljelle H:lle ja hänen vaimolleen A:lle, eli minulle uunituore serkku. Kauan ja hartaasti tuota pikkumiestä odoteltiinkin ja keisarileikkauksella tiistaina päivällä pikkuinen putkahti maailmaan. Perjantaina olivat päässeet kotiin ja eihän me maltettu pidempään odottaa joten tänään suunnattiin auton nokka kohti pikkupojua. Isänsä sylissä se pikkumies siinä tuhisi välillä availlen silmiä, pitäähän sitä välillä seurata mitä ympärillä tapahtuu. :) Myöhemmin kun pojun otin syliin niin kyllähän siinä sydän suli, niin ihana pikku suloisuus! <3 Muutamaan vuoteen en ollut pikkuista sylissä pidellyt kun ei oikeen kenellekkään ole lähiaikoina tullut lapsia joten ei sitä enään muistanut sitä pientä nenänpäätä ja pikkuruisia korvia, saatikaan miltä näyttää ne pikku pallovarpaat ja sormet! Voi luoja että tuli kauhea vauvakuume. :D Koko loppupäivä menikin sitten vähän oudossa olossa, jotenkin tuli paha olo siitä että omaa pikkuista pitää vielä hetki odottaa kun pojun jälkeen haluaisi koko ajan pidellä sitä pikkuista ja vaan tuijottaa...<3 Noo eihän tässä ole enään kun 9 ja puoli viikkoa odotusta jäljellä mutta eipä se nyt paljoa lohduta kun vauvan kaipuu on tässä hetkessä niin kova!

Huomenna aamulla mennään taas neuvolaan, tämä päivä jo pitänyt vähän katsoa mitä suuhunsa laittaa ettei sokerimittari näyttäisi taas kauheuksia. Ollaan käyty nyt jo kahdessa perhevalmennuksessa. Meidän ryhmässä muut äipät on kolmenkympin paikkeilla, muutama kaksvitonen mutta muut sitä vanhempia, osa jo ylikin kolmenkymmenen joten ensimmäistä kertaa raskauden aikana koin sen tunteen kun itseäni katsotaan alaspäin, että olisin jotenkin huonompi kun vanhemmat ensi kertaa äidiksi tulevat. Tämä tapahtui vaan ensimmäisellä valmennuskerralla ja lähinnä yksi tuleva isä vilkuili meitä aliarvioivasti vähän väliä, eli ei niinkään kukaan äideistä. Katse kertoi kyllä kaiken mitä tuo kyseinen mies meistä ajatteli... Toisella valmennuskerralla kaikki olivat jo vähän rennompia ja alkoivat pikkuhiljaa keskenäänkin jutella ja vitsailla, sen kerran aiheena oli vauvan hoito joten vitsiä kyllä lensi suunnalta jos toiseltakin ja kaikki nauroivat. :D

Kaksi valmennuskertaa on vielä ennen vauvan syntymää jäljellä ja kunhan me kaikki maaliskuun lopun ja huhtikuun puolenvälin välissä olevat äipät ollaan vauvelit saatu pihalle masusta on neljä kertaa perhevalmennusta sen jälkeen luvassa, tosin vain äitien ja vauvojen kesken, näissä ennen synnytystä valmennuskerroilla kun on isätkin mukana. Kerran kuukaudessa on myös pelkkä äideille suunnattu perhevalmennus mutta juuri noiden ennakkoluulojen ja alaspäin katsomisten takia jätin ensimmäisen kerran väliin koska joutuisin mennä niiden katseiden eteen yksin ja jos sielä ei sattuisikaan olla ketään nuorempaa kun juuri noita "kolmekymppisiä".. Luultavasti jätän väliin myös tulevat kerrat, en halua tahallaan aiheuttaa itselleni pahaa oloa joka siitä kuitenkin tulisi jos joku jotain kommentoisi siitä että olen raskaana/ millainen äiti minusta tulee.

Viime viikon perjantaina oli postiin tullut äitiyspakkaus ja maanantaina kävin sen sitten hakemassa, olihan sielä kaikkea ihanaa, harmi vaan että suurin osa vaatteista on niin isoja ettei niille ole käyttöä vielä pitkään aikaan. Yllätyin miten vähän siellä lopulta oli ihan pikkuvauvoille vaatteita! Tässä on myös "pientä" stressiä ollut meidän kihlajaisten suhteen, on niin paljon vielä tekemättä ja suunnittelematta, kutsutkin odottaa vielä tekijää... No onhan tässä vielä kolmisen viikkoa juhliin, tärkein eli mekko on sentään jo ostettu!

Viime viikkoina vaivat sen kun vaan lisääntyy, uutena ja pahimpana on tullut nämä nukkumisongelmat... Nukun nykyään parin tunnin pätkiä jonka jälkeen valvon pari kolme tuntia kunnes nukahdan uudestaan taas muutamaksi tunniksi jne.. Perus yönä menen 11 aikaan sänkyyn, nukahdan 1-2 aikaan, herään 3-4 välillä, nukahdan uudelleen 4-5 välillä jonka jälkeen taas herään 6 aikaan ja valvon 8-9 asti, sitten taas nukahdan mutta heräilen puolen tunnin välein nukahtaen melkein samantien uudestaan ja sitten lopullisesti herään 11-12 aikaan. Vaikka lopulta herättyäni olen nukkunut "tarpeeksi" on tuo rytmi silti melko puuduttava, ainakin näin pitemmän päälle kun puoli päivää menee pelkästään siihen että yritän nukkua, kun taas jos nukkuisin kokonaisia öitä, heräisin yhdeksän aikoihin. Närästystä on ollut jo kuukausia mutta nyt vasta pahentunut niin paljon etten enää pärjää ilman rennietä, luojalle kiitos että sekin on keksitty. :D

Nyt taidan kuitenkin suunnata meikkipesulle ja nukkumaan, vaikkei se nukkumatti varmaan tänäkään yönä mun puolelle sänkyä eksy mutta pakko yrittää kun se neuvolakin aamulla että on pakko nousta aiemmin. Taitaa kyllä muutenkin vaan pyöriä se H:n ja A:n pikkumies mielessä ettei senkään takia uni tule... :) Tuli taas tylsä ja kuvaton postaus, mutta masukuvatkin on taas ottamatta joten taidan tuon massukan kuvailla huomenna tai joku päivä ja laittaa vähän muitakin kuvia.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Joulun aikaa ja uuden vuoden taikaa

Taas on yksi vuosi takana ja uusi alkanut, tästä vuodesta tuleekin varmaan elämäni poikkeuksellisin vuosi tähän mennessä! Joulu meni oikein mukavasti, aattona oltiin ensin päivä Juuson vanhempien luona ja illaksi tultiin meille josta melkein heti lähdettiinkin maalle joulukirkkoon ja haudalla käyntien jälkeen mumman ja paapan luo illaksi. Joulupäivä vietettiin sitten äitini sukulaisia kierrellessä ja tapaninpäivänä käytiin Juuson molempien isovanhempien luona. Lahjaksi saatiin kaikennäköistä tarpeellista mitä oltiin toivottukkin, onneksi ei hirveästi tullut mitään turhaa. Vauvakin sai jo monta pakettia, vaatteita, yhden lelun, tutin ja Pentikistä ihanan pyyhkeen!







Tuo Pentikin huppupyyhe on aivan ihana! Anoppi on tainnut oppia kuinka kallis maku mulla on. ;) Ei mutta ihailin sitä kyllä kauan paketin avattuani, nuo korvat on ihanat, samoin tassut joihin saa vauvan käden sitten sisälle! Kiitos Juuson äiti! :)

Välipäivinä käytiin sitten ostamassa turvakaukalo, tai tarkoitus oli mennä vaan katsomaan sitä mutta ostettiin sitten samalla. Brion kaukalo, eniten tykkäsin juuri tuosta Brion mallista, muut oli jotenkin hassun näköisiä enkä oikeen tykännyt niistä ja tuossa on tosi hyvä käteen se kantokahva. Pakettiin kuului myös autoon telakka vai jalusta vai mikä onkaan mutta saadaan se meidän isoon autoon laittaa niin helpompi kun ei tarvitse sitten kun toisessa autossa aina säädellä niiden turvavöiden kanssa.
Viime viikon lauantaina lähdettiin sitten hakemaan vaunuja Seinäjoelta ja samalla jatkettiin matkaa Keskiselle Tuuriin. Keskiseltä ostettiin vauvalle pinnasänky joka on kylläkin vielä paketissa joten siitä ette saa nyt tänään kuvaa niinkuin kaikesta muusta. :D Mukaan tarttui myös vaihteeksi taas vähän vaatteita, ei ainakaan meidän vauva joudu alasti olla kun vaatteita on nyt jo niin paljon!



Vaunut näyttää kuvissa ihan mustilta koska omistan ihanan huonon kameran mutta värihän on siis Capri Brown. Täytyihän niitä käydä sitten heti illalla koeajamassa ulkona kun oli pimeetä eikä kukaan nähnyt ja niistä tuli kyllä samalla sekunnilla tämän äidin silmäterät, en vaihtaisi niitä toiseen merkkiin tms mistään hinnasta! ;) Sisäkoeajokin suoritettiin matkustaja kyydissä kun meidän Peppi-kissa samalla tutustui sisätiloihin. :) Sitten jatketaan Keskiseltä löytyneillä vaatteilla.


Kuten kuvasta voi päätellä, uskalsin ostaa ensimmäisen tyttöjen värisen bodyn! Veikkaanpa että se jää myös ainoaksi ennenkuin pulla on tullut uunista ja tiedetään minkä värinen vauva sieltä tulee. Pinkkiä en kuitenkaan viitsi pojalla käyttää, toisinkuin sinistä jne voi mielestäni käyttää tytöllä, sen takia meidän vaatteet onkin ehkä enemmän "poikavaatteita".

Uusi vuosi meni rauhallisissa merkeissä, vietettiin iltaa Juuson vanhempien luona jossa oli myös Juuson tädin perhe ja ilta meni jutellessa ja syödessä (ja muiden juodessa). Kahdeksitoista mentiin keskustaan, rantaan, katsomaan kaupungin järjestämää ilotulitusta ja sen jälkeen tultiin kotiin, eli olosuhteiden pakosta vaihteeksi tällainen uusi vuosi. :)

Viikolla kävin myös pitkästä aikaa kirpparilla, villalankaa lähdin äitini puolesta sieltä hakemaan mutta kassalla mukana olikin jälleen kaksi vaatetta, yllätys yllätys!

Mutta jos nyt vihdoinkin siirryttäisiin toisiin aiheisiin. Joulua edeltävällä viikolla kävin sairaalassa sokerirasituskokeessa. Sokerilitku oli pahempaa mitä osasin edes kuvitella mutta oksentamatta alas meni! Sen jälkeen sain oman huoneen jossa sitten makoilin sängyllä ja luin lehtiä. Tunnin välein tädit kävi pistelemässä ja puolen päivän aikoihin pääsin kotiin ja sitten se jännitys vasta alkoikin koska sain vasta seuraavana päivänä soittaa neuvolasta tulokset. No, puhelinajan alettua seuraavana päivänä ei neuvolatäti viitsinytkään vastata ennenkö olin pommittanut häntä miljoonalla soitolla. Vihdoin ja viimein kun sieltä vastattiin sain vastaukseksi että mulle soitetaan myöhemmin iltapäivällä, tottakai, pitäkää vaan hullua jännityksessä! :D Puhelin kädessä tyylillä sitten odottelin soittoa iltapäivään asti ja vihdoinkin sieltä soitettiin ja sain tietää tulokset ja kaikki oli hyvin kun normaalin rajoissa oltiin pysytty, vihdoinkin sain huokaista helpotuksesta ja suuri kivi vierähti sydämmeltä!

Viime viikolla oli taas neuvola ja lääkäri, neuvolan puolella käväisin taas vaan nopeasti, paino oli noussut melko vähän ja hemoglobiini laskenut kolmellatoista ja oli enään 118, kuulemma vasta jos alle sadan mennään niin rautatabletit kehiin, joten yritetään sen yläpuolella pysyä. Lääkärinä oli eri täti kuin viimeksi ja kyllä oli niin kovakourainen että! Viimeksi oli todella helläkätinen nuori nainen niin tuo tämänkertainen oli kyllä niin kaukana hellästä kun olla voi. Taitaa jäädä edes kymmenen kilon painonnousu raskauden aikana vaan haaveeksi ellei tässä lopussa nyt jotain superlihoamista tapahdu, sillä tämänhetkinen tilanne on ennen raskautta painosta +3,2kg ja ensimmäisen neuvolakäynnin painosta +4,3kg ja viikkoja on kuitenkin tällä hetkellä jo 27+1 joten 12 viikkoa ja 6 päivää enään jäljellä laskettuun aikaan! :) Toisaalta eipä tuo paino itseäni ainakaan haittaa, en edes halua yhtään ylimääräistä koska puntarille meno on jo nyt vaikeaa tai varsinkin numeroiden katsominen kun en ole koskaan painanut näin paljoa kun mitä nyt, sillä oon ala-asteen loputtua ollut tosi tarkka siitä mitä painan ja sen takia varmaan olenkin aina ollut tämmönen pieni ruipelo.
Tähän väliin eiliseltä (rv 27+0) muutama masu kuva.


Viimeisestä kuvasta hyvin näkee missä kohdassa kohtu ja ylipäätään tuo pallomaha on, sitä ei paljoa takaapäin katsella, vaikka tiimalasin muoto mun vartalosta onkin tän raskauden myötä hävinnyt. :D

Eiköhän tässä ole nyt yhdelle postaukselle tarpeeksi ja vähän liikaakin päivitelty mutta minkäs teet kun ei useammin jaksa päivitellä. Viikon päästä maanantaina menen Tampereelle vähän shoppailemaan ja sitten tiistaina alkaakin perhevalmennus, sitä odotellaan jo innolla! :)