Kickstart my heart

Kickstart my heart

maanantai 28. lokakuuta 2013

Maanantai

Sinne meni taas viikonloppu. Juuso oli viikonlopun töissä joten ei keretty tehdä mitään ihmeellistä. Lauantaina oltiin serkkuni synttäreillä ja sunnuntaina käytiin molempien vanhemmilla. Tänään aamupäivän Juuso oli pojan kanssa ja pääsin pitkästä aikaa yksin kauppaan! En edes muista koska olisin viimeksi käynyt yksin kaupassa, varmaan joskus kesällä... Kauppareissun jälkeen laitoin pojan päikkäreille ja pian Juuso lähtikin töihin, sillä on nyt taas iltaviikko. Viljamin päikkäreiden jälkeen vaihdoin olkkariin verhot ja sain vihdoin aikaseksi ottaa parvekkeelta nuo kukat pois, ihme kyllä Viljamikin viihtyi lattialla touhuten sen aikaa että sain nuo molemmat tehtyä. Iltapäivä ollaan touhuiltu vaikka mitä. Meinasin uloskin lähteä rattailla mutta kello oli sitten jo niin paljon että pian olisi tulut pimeää ja Viljamin iltapäikkäriaikakin lähestyi joten päätin jättää ulkoilut huomiseen. Tylsää kun kello on näin vähän ja ulkona on jo ihan pimeää! :(

Tälle viikolle ei ole sen kummallisempia suunnitelmia. Keskiviikkona vauvat ja äidit tulee tänne meille treffailemaan ja torstaina varmaan käyn mumman ja paapan luona. Toisaalta olisi kiva jos olisi päivät täynnä suunnitelmia näillä iltaviikoilla että menisi aika nopeammin mutta eiköhän me jotain tekemistä keksitä. :)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Perjantain hulinat

Eilinen päivä meni tositosi äkkiä! Aamupäivä oltiin taas vaan kotosalla, vähän yritin siivoilla ja Viljamin iltapäikkäreiden jälkeen lähdettiin keskustaan. Jonkun aikaa etsittiin autolle parkkipaikkaa ja sieltä käveltiin Raxiin. Äiti ja isi olivat menneet jo sisälle ja mentiin sitten niiden luo sinne, poika syöttötuoliin ja eikun syömään! Viljami aika hyvin jaksoi olla, lopussa alkoi vähän kiukutella mutta sitten oltiinkin jo lähdössä pois. Siellä sattui olla samaan aikaan myös serkkuni V:n 10-vuotissynttärit, joten nähtiin myös ne sielä ja kummisetäni M oli paimentamassa tuota lapsilaumaa. Tänään on V:n sukulaissynttärit ja olin ajatellut ettei mennä kun ei meitä oltu erikseen kutsuttu mutta M sitten tuli siihen kyselemään että kai mekin tullaan joten nyt joudutaan sitten mennä. :D Synttärit alkaisi viideltä mutta silloin sattuu yleensä juuri olla Viljamin iltapäikkäriaika, enkä kyllä halua mennä ennenkö poika on nukkunut kun muuten sen sisäinen kiukkupussi herää eloon joten mennään varmaan vasta sitten joskus myöhemmin illalla käymään kun poika on päikkärinsä nukkunut.
Äitin pikku apulainen auttoi mummun lahjan paketoinnissa ;)



Isi otti pojalle Raxista hienon kruunun! ...Joka ei kyllä minuuttia kauempaa säilynyt ehjänä.. :D





torstai 24. lokakuuta 2013

Mieli maassa

Argghh, niin ärsyttävä tunne kun mieltä painanut jo pidemmän aikaa eräs aika iso asia, mutta ei ole ketään kenen kanssa voisin puhua. Mulla on muutama parempi ystävä ja liuta kavereita, sekä maailman rakkain ja parhain äiti, mutta tuntuu että tästä asiasta en voi oikeen kenenkään kanssa puhua, mutta pää hajoaa kun itsekseni joudun tätä päivittäin miettiä. Olen niin kahden vaiheilla mitä tekisin, mutten kuitenkaan osaa järkevästi miettiä mikä olisi kaikille paras ratkaisu, en silti kuitenkaan haluaisi enää kauaa tilanteen jatkuvan tällaisena.

Aamulla soittelin kakka-asiasta neuvolaan, eivät osanneet oikeen muuta neuvoa kun että maitohappobakteereja voi kokeilla ja jos on vähänkään vetistä kakka niin sitten lääkäriin, joten jatketaan tilannetta seurailemalla. Samalla sain varattua jo 8kk neuvola-lääkäri ajan joka on sitten joulukuun alussa. Huomenna on äitin syntymäpäivä, pitäisi sillekkin joku lahja käydä ostamassa ja käydään luultavasti äitin ja isin kanssa huomenillalla jossain syömässä.
Naksuiltiin taas aamulla!







keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Keskiviikon kakkaralli

Meillä kakkaralli sen kun vaan jatkuu jo kolmatta päivää. Maanantaina tosiaan saldo oli kuusi, eilen muistaakseni viisi (en ole ihan varma kun menin jo laskuissa illalla sekaisin) ja tänäänkin on tullut jo kolmet. Eilen illalla poika oli tosi itkuinen koko illan, toki voi johtua muustakin mutta ainakin siitä kun pepun iho on ihan rikki. Maanantain ja tiistain se vain punoitti (oli kyllä ihan paloauton punainen), rasvailtiin ja oltiin paljon ilman vaippaa. Yön aikana helpotti sen verran ettei enää niin pahasti punoittanut mutta nyt iho on ihan karheaa ja "lohkeilee" eli on todella kuivaa, mutta tänään menty samoilla rasvailuilla ja mahdollisimman paljon ilman vaippaa. Huomenna aamulla soittelen kyllä jo neuvolaan jos ei illan aikana yhtään vähene kakkailu, kuivuu pian koko vauva kun tulee niin paljon pihalle. :( Katsotaan osaavatko neuvolasta puhelimessa sanoa mistä johtuu ja neuvoa vai päästäänkö lääkärillä käymään.
Jaksettiin sitä silti välillä hymyilläkkin :)

Nokkamuki on ihan paras juttu nykyään!

Ja pitäähän sitä itsekin kokeilla..

Osuu se jopa välillä oikeaan osoitteeseenkin :)

Mutta sitten taas leikitään ja hakataan kuppia pöytään..
Eilen käytiin katsomassa yhtä omakotitaloa, tykkäsin kyllä tosi kovaa siitä! Katsotaan mihin asiat etenee vai eteneekö mihinkään.. Sen jälkeen käytiin anoppilassa kahvilla ja illalla leivoin vielä ensimmäistä kertaa cookieita sillä aikaa kun isi yritti nukuttaa huutavaa poikaa.. Niistä tuli jopa aika hyviä! Vaikka unohdinkin laittaa fariinisokeria... Ajattelin tänään viedä niitä äiti-vauvatreffeille. Ulkona on nyt tosi inhottava ilma, vettä sataa ja tuulee, koko yön vissiin satanu. Meidän parvekkeen lasitkin on ihan tommosessa sadehuurussa, ihan harmaat, ettei näe edes pihalle, yhtään ei tekisi kyllä mieli tonne ulos lähteä...
Namnam ;P

Siinä se meidän syöttötuoli! (pehmusteet vielä postissa tulossa)

maanantai 21. lokakuuta 2013

Viikonloppu

Sinne taas meni se viikonloppu. Lauantaina oltiin kotosalla ja iltapäivällä käytiin Pancho Villassa syömässä. Viljami jaksoi tosi kiltisti istua syöttötuolissa koko ajan, hakkasi vain helistimellä pöytään. :D Iltapäikkäreiden jälkeen lähdettiin sitten vanhemmilleni ja kovasti jänskäilin että mitenköhän se niiden loppuilta sujuu sen jälkeen kun me lähdetään Seinäjoelle. Puoli 10 aikoihin menin syöttämään iltasyötöt sänkyyn mutta oli taas semmostakin energiamaitoa että syötön jälkeen sängyssä pyöri entistä villimpi lapsi. Meidän oli pakko sitten jo lähteä ajelemaan, joten he jäivät oman onnensa nojaan pojan kanssa. Käskin äitin laittaa viestiä sitten kun saavat Viljamin nukkumaan koska muuten mua olisi vaivannut koko ajan että nukkuukohan se jo vai huutakohan se.. Kymmenen jälkeen oli sitten tullut viesti että Vilkku nukahti ja hyvillä mielin sain jatkaa iltaa. Puoli kahdentoista aikaan bändi aloitteli, oli kiva kun siellä oli myös tuttuja joita oli mukava nähdä! :) Muistaakseni joskus yhden aikaan lähdettiin sitten ajelemaan takaisinpäin ja hiljaa yritettiin mennä sisälle ettei Viljami herää.

Sieltä se mummu kömpi pojan vierestä ylös, puoli yhden aikaan oli kuulemma herännyt ja mummu sitten lämmittänyt maitoa mutta eipä pojalle kelvannutkaan pullosta! Kerran oli maistanut ja maiskutellut samalla katsoen kummasti mummua että mitäs sä mulle oikeen yrität antaa. :D Sen jälkeen oli hetken itkeskellyt mutta jonkun ajan kuluttua nukahtanut. Aamulla Viljamikin nukkui puoli kymmeneen ja vein pojan mummun ja paapan hellään hoivaan että saatiin Juuson kanssa vielä hetki lepäillä kun kotona siihen ei ole koskaan mahdollisuutta kun ei ole ylimääräisiä käsipareja auttamassa, itse se on aina noustava niin pitihän se harvinainen herkku tilaisuus käyttää hyväksi! ;)

Tänään oli melkoisen perus maanantai. Aamupäivä touhailtiin pojan kanssa, kun isi tuli töistä lähdettiin kauppaan ja kaupan jälkeen haettiin Baby stylestä tuohon tripp trappiin se baby set ja Viljami pääsikin heti asennuksen jälkeen kokeilemaan, hyvä tuoli se kyllä on! Ja huomasi heti ruokapöydästäkin että vauva nousi samalle tasolle syömään... Kokeilin nimittäin ensimmäistä kertaa antaa pojalle maissinaksuja ja siinähän oli sitten koko vauva ihan sotkussa kun niitä maisteltiin ja ne mukavasti suli käsiin jonka jälkeen niillä sottapyttykäsillä oli kiva maalata koko pöytä niin isolta alueelta kun vain ylettyi... :D Noo, ei se mitään, kyllä meillä saa sotkea! Ikävä kyllä videota tai kuvia en saanut ekoista naksu-kokeiluista kun oli kamerasta akku loppu, mutta huomenna paremmalla onnella kun akku juuri latautumassa.

Tänään meillä on myös ollut melkoinen kakkaralli! Aamulla ensimmäisen puolen tunnin aikana pojalla tuli kahdet kakat ja onnellisena vaihdon jälkeen ajattelin että no nyt ei ainakaan onneksi tänään enää tule yksiäkään kakkoja! Eipä aikaakaan kun tuli kolmannet... Kolmansien jälkeen tuli neljännet. Lopulta iltapuuron jälkeinen iltakakka korkkasi tämän päivän saldoksi kuudet kakat!!! Taisi olla masu aika sekaisin koska kakkakin oli normaalia paljon löysempää. En tiedä mistä massu mennyt sekaisin kun ei tänään eikä eilenkään poika ole syönyt mitään uutta, vaan samoja soseita kuin muinakin päivinä, ainoana uutena nuo maissinaksut mutta kakkaralli alkoi jo paljon ennen niitä joten ei se niistäkään johtunut. Toivottavasti huomenna jo helpottaa, vitsailtiinkin että saas nähdä joutuuko yölläkin kakkavaippaa vaihtamaan mutta toivotaan että ei!

Nyt pitäisi jo kovaa suunnistaa tuonne sängyn pohjalle sillä aamulla kutsuu hammaslääkäri! :( Äiti tulee tänne siksi aikaa pojan kanssa. Sunnuntaina käytiin katsomassa yhtä paritalon puolikasta ja huomenillalla mennään katsomaan yhtä omakotitaloa ja keskiviikkona rivitaloa, nyt ollaan siis tosissaan laitettu isompaa vaihdetta silmään asunto-asian kanssa. :)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Mummulaan yökylään!

Olipas taas kaikki vauvat niin kasvanu ja ihania kun ne niin jo touhaa yhdessä! Kauhea taistelu yhdestä lelusta kun kolme käsiparia kiskoo lelua eri suuntaan. :D S oli leiponut ihan taivaallisen hyvää suklaa-lime kakkua, melkein olisi mieli tehnyt ottaa toinen pala muttei kehdannut! ;) Muutenkin nämä meidän mammat aina leipoo kaikkea hyvää ettei vahingossakaan pääse eroon tuosta pömppömahasta... :D Treffailujen jälkeen käytiin äitini työpaikalla, sinne tuli myös kummitätini, oli kiva häntäkin nähdä pitkästä aikaa kun niin harvoin tulee nähtyä.

Eilen käytiin vähän kiertelemässä kauppoja ja hakemassa Viljamin syöttötuoli, tosin pitää ostaa siihen vielä se baby set ennenkö sitä voi käyttää. Se olisi pitänyt tilata erikseen vielä kun heillä ei ollut sitä varastossa joten päätettiin että haetaan se sitten Baby Stylestä, kun heillä pitäisi löytyä suoraan varastosta.

Huomenna sitten Viljami menee yökylään! Tosin mekin kyllä tullaan mummulaan yöksi mutta mennään katsomaan yhtä bändiä Seinäjoelle, joten sen aikaa Viljami on siis mummun ja paapan hoivissa. Vähän jännittää miten ne pärjää kun Viljami on aika vaikea nukutettava ja jos pääsee yliväsyneeksi siitä tulee hysteerinen ja huutaa suoraa huutoa ja sitä ei sitten rauhoita mikään muu kuin minä.... Nohh, varmasti turhaa huolehdin mutta silti olen varmaan koko ajan puhelin kädessä ja pommitan viesteillä että mitenkäs sielä pärjätään. Hyvällä tuurilla Viljami ehtii nukahtaa ennenkö lähdetään, kun meidän pitää lähteä 21-22 välillä mutta yleensä nykyään poika menee kyllä nukkumaan vasta kymmenen jälkeen. Yöllä tullaan sitten varmaan 1-2 aikaan takaisin ja jäädään myös mummulaan yöksi. Jos hyvin menee Viljami ei ole edes vielä herännyt ekalle syötölle ennenkö tullaan mutta katsotaan kuinka käy...

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Vauvatreffit

Alkuviikko on mennyt taas niin äkkiä, nythän on jo keskiviikko! Maanantaina käytiin tilaamassa Viljamille syöttötuoli, sen pitäisi tänään tulla. Nyt päivemmällä mennään pitkästä aikaa katsomaan meidän äitivauva ryhmää, ei olla moneen viikkoon päästy treffeille kun aina on ollut muuta menoa ja mammat sekä vauvat on nyt monet sairastelleet niin on ollut viikkoja kun treffejä ei olla edes pidetty. Postistakin tuli viesti että MeandI paketti on tullut, ehkäpä tänään käyn senkin hakemassa.. Viljami on tosi paljon ruvennut tekemään erilaisia ilmeitä, kamerallekkin pitää aina nassua väännellä kuinka sattuu. :D



Pitäähän miehellä säärtä olla ;)
Ihan tosi ärsyttävää kun tuo naapurin koiraa haukkuu ihan koko ajan... Nytkin oon Viljamin käynyt jo monta kertaa nukuttamassa uudestaan kun se heräilee vähän väliä tuohon koiran haukuntaan. Ennen se koira ei haukkunut mutta nyt viimeset pari kolme viikkoa aina kun koira jää yksin se haukkuu ihan taukoamatta tuolla, ja se on meidän vastapäisessä asunnossa niin se kuuluu tähän meille tosi kovaa. Ja meilläkin makuuhuone heti tossa ulko-oven ja rapun vieressä eli se haukunta kuuluu meidän makkariin kaikista parhaiten niin ihana kun se koira aamusin joskus seitsemältä alottaa niin siinä ei paljoa sitten enää saa nukuttua.. Ja tuo nainen tekee monesti myös iltavuoroja eli monesti myös nukkumaanmennessä joutuu tota kuunnella niin alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään..

maanantai 14. lokakuuta 2013

Viikonloppu

Viikonloppu se taas hurahti ihan liian nopeasti ohi! Perjantaina Juuso oli vaan 6 tuntia töissä, touhuttiin Viljamin kanssa, käytiin lenkillä ja ilta oltiin Juuson vanhemmilla. Lauantaina aamupäivä siivottiin ja tehtiin kotona kaikkea. Kolmen aikaan mentiin Juuson perheen kanssa syömään, Viljamikin kiltisti istui syöttötuolissa koko ajan! Sen jälkeen käytiin kaupassa ja mentiin käymään kahvilla vanhempieni luona. Illalla sitten meidän kaverit M ja K tulivat kyläilemään ja siinähän vierähti nopeasti koko ilta, vähän ennen puolta kahtatoista vieraat vasta lähtivät. Viljamikin jaksoi hyvin valvoa koko illan mutta vieraiden lähdettyä sänkyyn kun pääsi niin sammui samantien. :D Pojalla oli niin kivaa kun oli yleisöä niin sai esitellä temppuja ja taitoja!

Eilinen sunnuntai oltiin pojan kanssa vanhemmillani, haravoitiin melkein kaksi tuntia äitin kanssa ja Viljami istui työnjohtajana rattaissa ja katsoi. :D Puoli seitsemän aikaan tultiin kotiin, Viljami nukahti autoon joten soitin Juusolle jos mentäisiin lenkille ja isihän oli sitten meitä parkkipaikalla vastassa kun tultiin ja siirsi Viljamin sitten vaan vaunuihin nukkumaan. Poika kyllä heräsi kun siirrettiin mutta aika äkkiä nukahti uudelleen ja tehtiin tunnin lenkki mutta sitten oli jo niin pimeää niin tultiin kotiin. Loppuilta oli aikamoista kitinää, varmaan johtui päivän päikkäreistä jotka oli molemmat jääneet melko lyhyiksi. Puoli 11 poika nukahti ja oli ihanaa itsekin päästä pitkästä aikaa jo 11 nukkumaan!

Tänään sitten maanantain kunniaksi Viljami heräsi jo kahdeksalta, toisaalta ihan hyvä jos saisi taas vähän tätä kääntynyttä rytmiä muutettua entiseen malliin että pojan saisi jo aikaisemmin illalla nukkumaan. Iltapäivällä mennään taas lainaneuvotteluun ja sen jälkeen käydään kaupassa ja mahdollisesti hakemassa se syöttötuoli, jos tuo isi sitä mieltä on että se tänään haetaan! Kuvia viikonlopusta on vaan puhelimessa enkä osaa siirtää niitä koneelle muuten kuin johdon kautta, enkä tiedä missä se johto on, tai itseasiassa en edes tiedä minkälainen johto tuohon puhelimeen kuuluu kun en ole ikinä sitä käyttänyt, joten tästä taitaa nyt tulla kuvaton postaus!

torstai 10. lokakuuta 2013

Haaveissa olevan unelmakodin sisustus!

Aiemmin puhuin unelmatalon ulkokuoresta ja nyt otetaan pieni kurkkaus sisäpuolelle. Aloitetaan kodin sydämmestä, eli keittiöstä. Keittiöstä haluan vaalean, joka on silti lämmin ja kodikas ja tyyleistä eniten tukkään maalaisromanttisesta. Keittiön tulee olla tilava ja työtasoja tarpeeksi.



Ruokailuhuoneessa saisi jatkua keittiön kanssa sama lämminhenkinen linja, vaalean beiget, ehkä raidalliset tapetit ja iso pöytä johon mahtuu puoli sukua! :D Tähän löysin vähän huonosti kuvia mutta näillä mennään..

Sitten siirrytään olohuoneeseen. Olohuoneesta haluaisin ison! Kaksi sohvaa ja nojatuoleja ainakin muutama, sohvapöytä ja takka ehdottomasti valaisemaan pimeitä syys- ja talvi-iltoja. Olohuoneen väreiksi haluaisin vaaleata ja beigeä tai harmaata, vaalean harmaan lattian ja paljon isoja ikkunoita! Myös olohuoneesta löysin melko vähän kuvia.

Seuraavana kodin toinen sydän, makuuhuone. Makuuhuoneesta haluaisin lämpimän ja harmonisen värisen, sellaisen missä mieli lepää. Maanläheisiä värejä, ei kirkkaita värejä tai yksityiskohtia, vaan maanläheisillä väreillä korostetaan.


Lastenhuoneesta minulla ei ole oikein vielä mielikuvaa.. Haluaisin joko kirkkaita värejä tai sitten neutraaleja mutta en osaa valita kumpi! Tytölle olisi ihana tehdä kunnon prinsessahuone mutta harmi ettei minulla ole ainakaan vielä tyttöä. Pojalle onkin sitten vähän vaikeampi mutta tässä taas muutama suuntaa antava kuva.



Eteisestä haluaisin tilavan ja valoisan, vaikka eteiset ovat melko usein pieniä, tilan tuntua toisin peileillä mutta kaappitilaakin täytyy olla. Eteisen väreiksi valitsisin valkoista tai vaalean harmaata.


Kylpyhuoneesta haluaisin mustavalkoisen tai mustaharmaavalkoisen. Saunasta taas mustanruskean tai vaihtoehtoisesti ihan vaalean valkolakatun.






Pikkuvessasta haluaisin myös tumman, joko mustavalkoisen tai jotain harmaan eri sävyjä ja tekstiileillä, yms luoda väripilkkuja.








Siinäpä taisi pääpiirteittän tuleva unelmakoti olla, tietysti olisi vielä ollut kodinhoitohuoneet jne mutta tässä nämä tärkeimmät huoneet. Nähtäväksi jää, toteutuuko nämä kuvitelmat koskaan. ;)