Kaupungista tultiin äkkiä käymään kotona, kävin nappaamassa Viljamille ruokapurkin ja puuroa mukaan ja lähdettiin vanhemmilleni. Isi oli tullut jo kotiin, joten nappasin sen kyytiin ja lähdettiin meidän uudelle asunnolle. Äitini oli myös tullut sinne, joten nyt pääsi nekin katsomaan mihin me muutetaan. Juuson isä oli uudella asunnolla tekemässä vessaremonttia, joka toivottavasti saadaan valmiiksi ensi viikon aikana. Kylppäri ja saunaremontti oli vielä aika pahasti kesken mutta arvio oli että ensi viikon loppuun mennessä valmistuisi, itse kyllä vähän epäilen ettei siihenkään mennessä valmistu mutta katsotaan. :) Huomenna aamulla mennään käymään asunnolla että Juusokin pääsee mukaan. Nähdään ensimmäistä kertaa asunto päivänvalossa, eli nähdään minkä väriset seinät asunnossa on... Huomenna olisi tarkoitus valita makuuhuoneen maali ja ehkä käydään takaisin tultaessa myös ostamassa se jo valmiiksi. Viikonloppuna maalaillaan makkari ja varmaan viedään jo joitain tavaroita.
Tänään kävin aamulla kampaajalla värjäämässä vihdoinkin tuon tyven piiloon! Viljami on tänään suurimman osan päivästä vaan kiukutellut ja kitissyt, nyt olen ihan varma että johtuu hampaasta, sillä se pilkottaa jo paisuneista ikenistä! Eilen se jo näkyi mutta ei ollut yhtään tullut ulos, oli kumminkin jo puhjennut ikenestä ja tänään se jo tuntui sormella koitettaessa, on muuten terävä piikki! Nyt vaan odotellaan koska se tulee kokonaan ulos ikenestä. :)
Huomenna aamupäivä ollaan siis asuntoasioiden parissa ja iltapäivällä mennään isovanhempieni kanssa syömään johonkin, harmi vaan ettei Juuso pääse kun se on töissä. Huomenna on myös meidän 1-v kihlapäivä, veikkaampa ettei tuo toinen osapuoli edes muista koko asiaa kun ei se oo siitä sanallakaan maininnut... ;)
Mun apulaiskokki! <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti