Ensiksi, anteeksi pitkä hiljaisuuteni. Aikaa tälle ei yksinkertaisesti vain ole ollut. Pitkän harkinnan jälkeen olen joutunut päätymään ratkaisuun, että mun on pakko mennä takaisin töihin. Rahat ei vain yksinkertaisesti riitä enää montaa kuukautta jos en käy töissä. Toki me pärjättäisiin hyvin pelkästään näinkin, että isukki käy töissä, mutta en ole niitä ihmisiä, jotka elää puolison rahoilla. Käytän tasan tarkkaan vain omia rahojani, J:n rahoihin en kajoa.
Se että kävisin kokopäiväisesti töissä, ei ollut edes vaihtoehto. Viljami on mielestäni vaan ihan liian pieni mennäkseen vieraalle hoitoon ja itse kun haluaisin olla kotona mahdollisimman pitkään, tätä menetettyä aikaa kun ei koskaan saa takaisin.
Viime keskiviikkona kävin "työhaastattelussa", paikka oli kyllä jo melkein alun alkaen mun, mutta jos nyt tuota sanaa täytyy käyttää. Päästiin yhteisymmärrykseen yllättävän helposti siitä, minkälainen tuntimäärä viikossa olisi mulle sopiva. Tunnit vaihtelee vähän viikottain, mutta pääsääntöisesti teen noin 20 tuntia viikossa, joinakin viikkoina vähän vähemmänkin. 20 tuntia oli mun ehdoton takaraja mitä en halua ylittää. Tämä tarkoittaa kolmea iltaa viikossa (4h per ilta) ja lauantaita (7h). Iltavuorot on klo 16-20 ja nuo lauantait 9-16. Tuo tuntuu nyt tällä hetkellä aika paljolta, mutta tämän viikon jälkeen ollaan viisaampia, tuntuuko tuo tuntimäärä todellisuudessa paljolta.
Eilen oli mun ensimmäinen työvuoro ja ensimmäinen päivä oli ainakin mukava ja kului äkkiä. Pojat oli hyvin pärjänneet kahdestaan, taitaa niiden muutenkin olla korkea aika alkaa viettämään myös kahdenkeskistä aikaa.
Vähän sekavin tuntein eilen menin töihin. Tavallaan mulla oli huono omatunto siitä, että en tätäkin aikaa vietä Viljamin kanssa, mutta samalla järki kolkutteli pääkopassa, että mun on pakko tehdä näin, jotta ei tilit mene ihan nollille. Nohhh, aika näyttää, kuinka tämä arki lähtee tästä rullaamaan.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti