Kickstart my heart

Kickstart my heart

torstai 22. tammikuuta 2015

Hoitoon tutustumassa

Tänään aamulla heräiltiin ja tehtiin normaalit aamuhommat, puettiin ulkovaatteet päälle ja suunnattiin tuonne 17 asteen pakkaseen. Varusteltiin pulkka lämpöpussilla ja lähdettiin kohti pojan hoitopaikkaa. Tänään meillä oli ensimmäinen tutustumiskerta hoitopaikassa ja ai että jäi kyllä niin hyvä fiilis! Poika on siis menossa perhepäivähoitajalle, joka on tässä ihan lähellä. Hoitotäti oli mukava ja rauhallinen, tuntui hyvin viihtyvän lasten kanssa ja hänen kasvatuskin tuntui aika samantapaiselta kuin oma kasvatuksemme.

Hoitajalla on oman lapsensa lisäksi neljä lasta hoidossa ja kiva, kun kaikki olivat aika samanikäisiä. Viljami oli lapsukaisista toiseksi nuorin ja pienin, hoitajan oma lapsi oli meidän poikaa kaksi kuukautta nuorempi. Silti pienimmän ja suurimman ikäero oli vain 10kk, eli tosi samanikäisiä olivat ja varsinkin kun nuo siitä vähän vielä kasvaa, niin heistä tulee varmasti hyviä kavereita keskenään! :) Tänään paikalla oli vain hoitajan oman lapsen lisäksi yksi hoitolapsi, mutta huomenna kun mennään uudestaan, niin toivottavasti tavataan muitakin hoitolapsia.

Helmikuun ensimmäisenä maanantaina olisi sitten tarkoitus olla ensimmäinen "kunnon" hoitopäivä, eli poitsu jäis yksin hoitoon. Onneksi meidän mini on sen verran menevää sorttia, että uskon ensimmäisten päivien jälkeen kaiken sujuvan hyvin. Jos ei poika vielä ymmärrä olla innoissaan tästä hommasta, niin mä ainakin oon! Nytkin jo näki, miten mini tykkäs leikkiä hoidossa ja touhata muiden lasten kanssa. Nyt täytyy kuitenkin taas lopetella, kun pikkumies heräs päikkäreiltä, jatkellaan taas kun sopiva väli löytyy...

3 kommenttia:

  1. Ihanaa :) sitten kun pääsee ''kokoajaksi'' hoitoon niin tulee alku 5-10min on vanhempia ikävä, mutta se menee ohi kun muistaa että on leikkikavereita JEE! :D ei nyt kaikille lapsille tuu sitä ikävää, mutta omalle kohdalla se oli aika hirveää... xD

    VastaaPoista
  2. Saas nähdä, ens maanantaina alkaa ;)

    VastaaPoista
  3. ouuuu :) hyvin se menee kun vauhtiin pääsee ;)

    VastaaPoista