Viimeisen kuukauden aikana yhä vahvemmin on tehnyt uhma tuloaan pienen puolitoistavuotiaan pojan elämään ja nyt se nostaa päätään jo meidän jokapäiväisessä arjessa. Ruokailu takkuilee, raivareita tulee aikaan ja paikkaan katsomatta ja aivan sekunnissa muuttuu iloinen poika maailman vihaisimmaksi, tätä se nyt taitaa olla monen monta seuraavaa kuukautta. Ainakaan vielä tuo uhmailu ei ole haitannut, lähinnä huvittaa kun kohtaus on päällä ja suupielet nykii pidätellessäni naurua, mutta taitaa tämäkin jossain vaiheessa turhautumiseksi muuttua.
Se miten uhma näkyy ruokailussa, taitaa olla tuo syömisestä kieltäytyminen - jos ei saa itse syödä. Oikeastaan melkein koskaan ei enää poika suostu syömään jos joku syöttää, vaan pitää saada syödä itse. Eikä siinä mitään, hyvin hän sen jo osaakin, muttakun yhtään ei saa auttaa, sitten tulee heti stoppi! Ennen niin kaikkiruokainen pikkumies on myös muuttunut hyvin valikoivaksi ja enää ei ihan mikä tahansa ruoka kelpaakkaan.
Ja mitä niihin uhmaraivareihin tulee, tällä hetkellä niitä tulee lähinnä silloin kun ei saa jotain esinettä mitä haluaa, tai ei saa tehdä jotain kiellettyä. Hyvin äkkiä alkaa jalat töpöttää maata ja iskee raivokas kiukkuitku, jossa samalla täytyy vähän karjua ja ähistä, ja aina se loppuu yhtä nopeaa kun alkaakin.
Lauantaina oltiin sukukokouksessa ja sen muutaman tunnin aikanakin tuli monen monta raivokohtausta ja syömäänkään ei suostunut, ainoastaan viinirypäleet herralle kelpasi ja muutama nakki, jotka nekin sitten tiputeltiin suusta pitkin pöytää.... Mutta onneksi nyt sellainen yleinen kiukuttele ja kitinä pitkin päivää on jäänyt pois ja kohtausten välissä on pikkumies varsin valloittava ja ihana miehen alku, joka jakelee äidille märkiä suukkoja vähän väliä! <3
 |
| kaverukset <3 |
 |
| mansikka ja pannari maistuu kyllä! |
Mulla blogistani luopuminen ei ole käynyt mielessä, mutta kylläpä niitä hetkiä tulee jolloin inspiraatio/aika/jaksaminen on kortilla, ja silloin blogin päivittäminen ei kyllä ole ykkösasia, vaikka se toisaalta mieltä kiusaakin (koska kuitenkin haluaisin kirjoittaa.)
VastaaPoistaMutta kiva ettet ainakaan vielä ole heittänyt pyyhettä kehään - odottelinkin jo, milloin uusi postaus on tulossa :)
Meillä Kesäheinän kanssa tahtoo myös takkuilla niissä asioissa, joita hän haluaisi tehdä itse mutta joissa hän ei onnistu. Auttamisesta hän ei halua kuulla sanaakaan ja suuttuu, mikäli joku kuitenkin yrittää auttaa. Joissakin tilanteissa annetaan kyllä yrittää itse mahdollisimman pitkään, mutta sitten on tiettyjä hetkiä jolloin se ei onnistu. Esimerkiksi lähtötilanteet paikkaan X; ei ole yksinkertaisesti aikaa odotella, josko neiti saisi jossain välissä puettua päälleen - eikä sekään tunnu mielekkäältä, että alettaisiin vaihtoehtoisesti valmistautua mitenkään hirvittävän paljon aikaisemmin, eipä sillle onnistumiselle ole kuitenkaan takeita. Joskus tyttö kyllä itsekin pyytää apua (onneksi, olenkin kannustanut pyytämään sitä mikäli tarvii vaikkakin toivon että motivaatiota omillekin yrityksille riittää!) ja ottaa sitä silloin vastaan ihan mielelläänkin.
Jaksamista ja pitkää pinnaa sinne uhman keskelle!
Kiva kun kommentoit, se lämmittää aina mieltä. :) Toivottavasti tulossa on ainakin juttuja meidän puolitoista vuotiaasta taaperosta, sekä nyt kun vihdoinkin tää meidän remppa on valmistunut, niin tarkoitus olis jonkunlaisia kodin esittelyjä tehdä, sekä asiaa sisustuksesta. Muskarikin ollaan aloitettu, siitäkin ajattelin että jotain kertoisin. Ehkä tämä innostus nyt syksyn ja pimeiden iltojen myötä palaa.. :)
Poista