Piti oikein hetki miettiä otsikkoa laittaessa että mikäs viikko nyt onkaan menossa. :D Aika se vaan menee eteenpäin, 2 ja puoli viikkoa enään laskettuun aikaan. Tänään olin iltapäivällä neuvolassa, katsottiin imetys asiat kuntoon ja tehtiin kaikki muut joka käynnin perusjutut. Rautaa olen syönyt viikon mutta hemppa se vain oli jatkanut laskuaan ja oli 108, katsotaan alkaisiko ensi viikon neuvolaan mennessä nousta. Paino oli vähän pompsahtanut, mutta antaa olla, en jaksa siitä stressata, murehditaan sitä sitten synnytyksen jälkeen. :) Turvotusta oli melko paljon, jalat olleet jo muutaman viikon todella paisuneet (etenkin viimeisen viikon aikana) ja nyt neuvolantäti huomasi turvotuksen alkua myös käsissä, koska iho oli ns. "laikukas". Alkaa olla hieman vaikeuksia kenkien valinnassa kun kaikki melkein puristaa, ihan kuin olisivat numeroa liian pienet.
Viime viikon perjantaina oltiin perheeni kanssa Amarillossa syömässä ja lauantaina aamulla olin ystäväni kanssa kaksi kertaa vuodessa järjestettävällä muksukirppiksellä josta mukaan tarttui muutama vähän isompi vaate vauvalle ensi syksyksi sekä pinnasänkyyn reunapehmuste. Myöhemmin lauantaina menin kotiin vanhempieni luo ja viihdyinkin kaksi yötä siellä, oli pitkästä aikaa tosi kiva viikonloppu kun sai vaan olla kotona ja oli ihmisiä ympärillä. Sunnuntaina käytiin kiertelemässä kauppoja etsien minulle kameraa, mutta täällä ei ollut yhtään varastossa joten eilen suuntasinkin Seinäjoelle josta isi oli aamulla varannut kameran minulle. Sain siis Nikonin D3100 järjestelmäkameran syntymäpäivälahjaksi äitiltä ja isiltä, josta tosin itse maksoin 200e. :D Mutta kiitos äiti ja isi! <3
Viime viikkojen aikana alkanut tuntua että pää poksahtaa hetkenä minä hyvänsä, ei sinänsä tähän odottamiseen vaan ehkä enemmänkin tähän ainaiseen yksinoloon. Olen päivät yksin, muutamia tunteja illasta Juuson kanssa ja taas loppuillan yksin. En tiedä olenko eläessäni tuntenut oloani näin yksinäiseksi... Hassua toisaalta että pää kesti näinkin kauan, olen kuitenkin kohta 3kk jo ollut kotona päivät. Sillon kun jäin kotiin, ajattelin aluksi että miten ihmeessä saan päivät kulumaan mutta aika meni välillä liiankin nopeasti. Vasta nyt viimeisen parin kolmen viikon aikana on alkanut tuntua että nyt riittää, etten jaksa olla enää hetkeäkään yksin, että vielä yksikin päivä on liikaa. Vielä pitäisi kuitenkin hetki vauvaakin odotella, onneksi edes siitä saa toivottavasti vähän seuraa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti