En taas tiedä mistä alottaisin kun mielessä pyörii niin paljon kaikenlaista. Joulu on jo kohta, enään muutama viikko. Eilen oltiin ensimmäistä kertaa kunnolla jouluostoksilla ja tarttuihan sieltä matkaan jos jonkinlaisia lahjoja, mutta suurin osa kuitenkin on vielä ostamatta. Illaksi mentiin mumman ja paapan luo ja tänään oltiin Juuson pikkusiskon synttäreillä, eli viikonloppu hurahti taas tosi nopeeta ohi.
Muutama viikko sitten käytiin rakenneultrassa. Vauvelilla oli kaikki hyvin, ei vaan taas oikeen suostunut yhteistyöhön vaan kääntyi aina poispäin ettei vaan ultratäti saisi katsottua että kaikki paikat on siellä missä pitääkin. :D Perjantaina oli sitten taas neuvola, sain ajan sokerirasituskokeeseen ja taas kasan kaikenlaisia muita lappuja sekä tunnukset, että saan täyttää sairaalaan esitietolomakkeet, apua, kai se synnytys sieltä pikkuhiljaa oikeasti alkaa lähenemään! Sain myös lääkemääräyksen jota voisin apteekista hakea halutessani ja kokeilla pahoinvointiin, mutta katotaan nyt haenko, vielä en ainakaan ole hakenut. Meillä alkaa myös perhevalmennus tammikuun puolessa välissä, johon jo saatiin ajat.
Kaikki ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, ei koko syksynä, mutta viimeisen kuukauden/ puolentoista kuukauden aikana myös henkisellä puolella sen on alkanut huomata. Se että syksy on ollut niin raskas pahoinvoinnin yms suhteen, tiesin alkavan vaikuttaa jossain kohtaa myös henkisellä puolella ja se nyt sitten alkoi joskus marraskuun alkupuolella, tarkkaan en muista. Ristiriitaisia tunteita vauvan suhteen ja myös meidän parisuhteen osalta on ollut silloin tällöin alusta asti mutta eiköhän se ole ihan normaalia. Nyt kuitenkin niitä ei niin positiivisia ja iloisia/ onnellisia tunteita on alkanut olla niin usein että tunnen todella paljon syyllisyyttä välillä niistä ajatuksista mitä päässäni pyörii. En esimerkiksi pysty enään katsomaan vauvaohjelmia (esim erilaiset äidit, yms) ahdistumatta ajatuksesta että alle neljän kuukauden päästä itselläni on vauva. En sinänsä pelkää tulevaa mutta en tiedä mistä se paha olo kerta toisensa jälkeen tulee. Myös sen tiesin, että vauvan myötä kaveripiirini tulee pienenemään huomattavasti, mutta se on kyllä omalta osaltaan tapahtunut jo nyt ja tunnen usein olevani niin yksin kun ei ole ketään kenelle puhua yms, nykyään enään aika harvoin edes näen kavereitani...
Välillä ahdistaa myös oma käyttäytymiseni, tuntuu etten enää tunne itseäni. Räjähtelen milloin mistäkin pienestä ja turhasta asiasta mihin ennen en olisi edes reagoinut. Saan raivokohtauksia ja itkukohtauksia ihan oudoista asioista ja usein myös ihan ilman syytä ja seuraavassa hetkessä ne tunteet on jo tipotiessään. Monta kertaa viikossa on myös perus surullisia päiviä, en hymyile varmaan kertaakaan päivässä ja kotonakin vain tuijottelen seiniä tuntematta yhtään mitään eikä mikään kiinnosta. Toivon vaan että viimeistään vauvan syntymän myötä katoaa kaikki nämä ei niin kivat ajatukset yms, koska liian monet äidit masentuvat ja vauva jää pitkiksikin ajoiksi ilman äitiään, vaikka äiti olisikin läsnä. Se vaan on ehkä vielä pahempaa ettei masennukseltaan pysty välittämään vauvasta.
Tästä tuli nyt aika synkkä teksti, kuviakaan en jaksa tänään alkaa lisäilemään, laitan ne sitten omaan postaukseen tässä joku päivä kun kerkeän ja jaksan koneelle tulla. Huomenna olisi taas maanantai ja työpäivä joten viisainta taitaisi olla tuonne sänkyyn hiipiminen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti