Heipähei pitkästä aikaa! Me ollaan vihdoin viime viikolla synnytty! :) Mun piti tulla vielä kirjottelemaan noina viimeisinä päivinä mutta jostain syystä se aina jäi. Viimeiset päivät alkoi olla aika epätoivoisia kun ei vauvelia näkyny eikä kuulunu mutta torstaina halusi vihdoin tulla maailmaan raskausviikoilla 39+6. Päivällä siinä tuli jonkin verran supistuksia mutta ei sen kummempaa ja siinä noin 15 minuuttia ennen vitsailtiin että ei se vauva ennen ensi viikkoa tule. Aloin tehdä ruokaa ja siinä pihvejä paistellessa alkoi lapsivesi lorahdella, ei tosiaan ollut mikään pikku tippa, melkein olisi saanut uima-altaan täyttää. ;)
Äkkiä Juuso alkoi etsiä synnytyssalin numeroa ja soitettiin sitten sairaalaan ja annettiin jo tiedot. Pakkasin sairaalalaukun äkkiä loppuun, samalla tuli jo todella kipeitä supistuksia muutaman minuutin välein. Lapsivesi meni siis klo 16.45 ja puoli kuuden aikaan oltiin jo sairaalassa. Odotettiin hetki ennenkö päästiin sinne ensimmäiseen huoneeseen ja sielä sitten otettiin käyrää supistuksista ja vauvan sydänäänistä parinkymmenen minuutin ajan. Siinä vaiheessa supistukset olivat jo todella kivuliaita kun siirryttiin synnytyssaliin ja siellä jonkun aikaa olin vielä ilman mitään kivunlievityksiä kunnes alkoi tuntua että nyt riittää. Soitettiin kätilö paikalle ja sain ilokaasua mutta kivut olivat niin kovat etten pystynyt keskittymään hengitykseen että olisin saanut kaasua oikeaan aikaan. Samalla Juuso piti selässä kuumaa kaurapussia tms joka vähän helpotti selässä tuntuvia supistuksia. Hetken päästä (puoli tuntia tms) soitettiin lääkäri paikalle joka tuli laittamaan kohdunkaulan puudutuksen ja luojan kiitos se auttoi todella nopeaa ja hymyilinkin ensimmäisen kerran koko prosessin aikana kun olo oli niin helpottunut. :D Puudutuksen jälkeen menin sänkyyn ja sain kanyylin käteen ettei supistukset hellittäisi ja samalla laitettiin uudestaan käyrille. Muutaman tunnin puudutus vaikutti kunnes supistukset tulivat yllättävän nopeaa taas kivuliaiksi ja puolisen tuntia - tunti siinä odoteltiin että alkoi tulla tarve ponnistaa. Ponnistuvaiheen alku oli suhteellisen mukava vielä kun tuntui vain painetta mutta kun vauvalla alkoi pää lähennellä maailmaa ei enään ollut ihan niin kivaa. :D Viimeiset viisi minuuttia ponnistusvaiheesta taisi olla pelkkää huutoa, en siitä hirveästi edes muista mitään, keskityin vaan työntämiseen. Vihdoin vauva oli ulkona klo 22.14 ja voi että sitä helpotuksen määrää! Napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympäri eikä vauva alannut heti itkeä mutta muutaman minuutin päästä parkaisi ja vauva laitettiin paitani alle. Siinä se äitin ja isin pieni poika vihdoin oli. <3
Mutta nyt tuolta kuuluu sen verran kova ääni että taitaa olla maitobaareille tarvetta joten jatketaan myöhemmin.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti